Muutoista ei selviä ilman

• kylmävoidetta
• päänsärkyläääkettä
• lehmän hermoja
• fiksua ja luotettavaa muuttofirmaa
• omaa tukihenkilöä ja koordinaattoria, joka huolehtii siitä, että muuttaja säilyy järjissään ja muistaa ehkä vielä syödäkin jossain välissä
• avuliaita ystäviä.

Tämä näin kahdenkymmenen muuton kokemuksella.

Kaikille avustaneille iso kiitos!

Puhelin soi maanantaiaamuna juuri kun olen hyppäämässä keskustassa ulos bussista mennäkseni töihin. Numero on vieras, mutta vastaan.

- Kuljetusliikkeestä huomenta. Teille on tulossa kodinkone osoitteeseen x, oltais tulossa puolen tunnin kuluttua.
- Niin pian? Maanantaiaamuna ihmiset ovat yleensä jo töissä, eikö tuon varoitusajan pitäisi olla vähän pidempi?

Mietin vaihtoehtojani. En mitenkään ehdi puolessa tunnissa sinne, minne laite pitäisi viedä, pakko siis keksiä muuta.

- Jos tämä ei käy, niin sitten koko kuljetus siirtyy ensi viikkoon, jatkaa ääni puhelimessa.
- Saisiko sen tuotua toiseen osoitteeseen? Sinne ehdin puolessa tunnissa, ehdotan.
- Eiköhän, mikäs se osoite on.

Kerron osoitteen. Kolmeen kertaan. Sittenkin jää vähän epävarmaksi, että kuuliko vastapuoli sen oikein.

- Ja olet sitten siinä osoitteessa seuraavan tunnin ajan ottamassa vastaan?
- Tunnin? Eikös sen pitänyt olla puoli tuntia?
- No, heitetään tässä yksi keikka välissä, niin voi mennä tuntikin.

En ihan ymmärrä logi(sti)ikkaa, sillä kuljetusauto on parhaillaan lähempänä tarjoamaani osoitetta kuin sitä, minne laite piti alunperin viedä, mutta alistun. Parempi nyt, kuin ehkä joskus ensi viikolla. Onneksi ei ollut palaveria alkamassa heti aamusta. Etsin siis kulkuneuvon takaisin, ja olen juuri puolessa tunnissa perillä.

Ja odotan.

Tunti tulee täyteen, juon kahvia. Reilun tunnin kuluttua puhelin soi taas.

- Ollaan nyt tässä alaovella, tuletko hakemaan laitteen?

No en todellakaan tule, ajattelen, sillä eikö kotiinkuljetuksen idea ole juuri se, että isot laitteet tuodaan kotiin, ei alaovelle? Siitä olen mielestäni maksanutkin.

- Jospa kuitenkin toisit sen ylös asti, sanon ja annan ovikoodin. Nuori kuljettaja saapuu laitteen kanssa ja pyytää vielä kuittauksen.

Tällaista on palvelu. Samoja kokemuksia on tiedossa lähiviikkoina vielä useampia. Kello on melkein kymmenen. Siunattu liukuva työaika.

(via Reaction)

(Kuva: Jazmanaut)

(via Jere, Factory Factory)

Mistä on kyse ja kuka ihmeen Edward Tufte? Lukaise vaikka tämä vanha Wiredin artikkeli.

JESS3 / The State of The Internet from Jesse Thomas on Vimeo.

Aika hurjia lukuja. Ei tarvitse niin kamalasti ihmetellä miksi esim. Facebook kyykähtelee tämän tästä. [via]

Tuoli, joka sanoo muh.

(Kuva: Blå Station. Tuoli on Stefan Borseliuksen Dunder S601. Rakkautta ensi silmäyksellä.)

Rauta taipui, ja Windowsin heavy user osti Macin. Tarkemmin sanottuna MacBook Pron, soman alumiinikuorisen ja syliinsopivan otuksen. (Muistattehan taipumukseni personoida sähköisiä laitteita?) Olemme nyt yrittäneet pari päivää opetella yhteiseloa, ja aika hyvin se on sujunutkin. Sitten kun vielä oppisin olemaan tohottamatta hiirellä minne sattuu ikkunoita hukaten.

Ettei totuus unohtuisi, on Macin kaverina vielä pikku-Acer, jossa hyrräävä XP tuntuu suorastaan leppoisalta Vistaan verrattuna. Opin vasta jälkikäteen, että Acer ja Vista on ainakin näytönohjaimen tappava yhdistelmä, eikä sitä voi suositella kenellekään. Sitä en silti tajua miksi tietokoneen ostamisen pitää edelleenkin, herran vuonna 2010, olla jotain ihmeen salatiedettä, joka vaatii pitkällistä perehtymistä netin (nörtti)keskustelupalstoihin ja huutelua sosiaalisen median eri foorumeilla? Sillä tietokonekaupassa palvelua saa vain se, jolla on alan lingo hallussa, ja pariskunnan ollessa ostoksilla puhutellaan vain miestä. Naisena ja noviisina en voi luottaa sekuntiakaan siihen, että myyjä myy mitä tarvitsen. Voinkin vain toivoa, että seuraava kauppareissu ei koittaisi ihan yhtä pian.

Tänä jouluna siteeraan Heli Laaksosta (jonka jouluruno tuli vastaan jossain sähköpostikiertokirjeessä):

“Joulupatja o mu omakeksimä perinne, mink mää tahtoissin lanseerat niil ihmisill, ketkä tahto viättä lepojoulu. Joulupatja tehrä nii, et jouluaattoaamun sänkyst raahata patja keskel olohuane lattia peittones tyynyines päivines. Ympärs asetella ruakka (mitä ei ol itte tehty vaa myyjäisist ostettu tai jonku ahkeran jouluihmisen laittama), namei ja uussi kirjoi ja mitä muit paketei onka sattunu saama. Siäl peito al sit maatta uuttevuatte saak, käännetä välil kirja sivui taik kylkke ja ojenella kätt kohren konvehtei. Viarai ei saa tul käymä, eikä itte kuulu käyrä missä. Ei ol väli onk yksinäine, pariline tai perheline – joulupatja o joustava ratkaisu. Ko siit nousse, o niin kyllästyny makkamisse ja niin täys tyäntouhu ja toiminna ilo, et sitä riittä pitkäl kevässe.”

Here’s hoping.

Levollista joulua itse kullekin!

Tuomo Björksten listaa kolme erittäin yleistä kielivirhettä toimittajien keskuudessa, mutta kyllä minä sanoisin, että osaavat ne muutkin kuin toimittajat ihan samalla tavalla mokailla. Etenkin kakkoskohta saa verisuonen katkeamaan päästä aina tasaisin väliajoin, eikä vain siksi, että se kuulostaa naurettavalta.