Alkuperäisen Shift Happens -videon suomenkielinen versio, tilaajana Ylen Tulevaisuus Lab. Löytyi Aikaleimasta.

Armed with wealth and
The best of health
In the future when all’s well
I will lie down and be counted
In the future when all’s well

(Morrissey)

No, mitäs sosiaalisessa mediassa tapahtuu seuraavan kymmenen vuoden aikana? Tämä lienee se kysymys, jonka olen useimmin kuullut viime aikoina vanhoja tuttuja tavatessa. En vain ole löytänyt kristallipalloa, johon katsomalla sen tietäisin ja voisin vastata kysymykseen, sillä kaikki on mahdollista, tai ainakin mahdollisuuksia on monia.

Kaksi ennakointiin liittyvää isoa työpajasessiota läpikäyneenä tuntuu siltä, että opittavaa on paljon ja että ennakoinnin maailma on iso, vaikka kurkistaisimmekin “vain” Suomeen. Voi puhua tulevaisuuspoluista ja mahdollisista maailmoista, mutta oraakkeliksi ei taida kenestäkään olla. Muotoilulla ja kulutustrendeillä on ollut ennakoinnissa vähänlaisesti jalansijaa ainakin yritysmaailman ulkopuolella, mutta toiveissa on, että tilanne muuttuu. Tätä muutosta yritän saada osaltani aikaan.

Voinkin siis puhua vain omasta tulevaisuudestani, enkä kovin tarkasti edes siitä. Tällä hetkellä kuitenkin näyttää siltä, että tiedossa on yhteistyötä sellaisten tahojen kanssa, joihin olen jo kauan toivonut ammatillisissa merkeissä törmääväni. Sehän tarkoittaa samalla sitä, että käytettävyys ja saavutettavuus saavat entistä suuremman painoarvon. Niiltä osin näkyy valoa tunnelin päässä.

Katselin tyytymättömänä Flickr-kuviani: onpa niitä vähän! Onpa päivitys- ja kuvanottotahtini taantunut! Pöh. Paremmin ei mene täällä blogin puolellakaan. Miksen enää kirjoita yhtä usein kuin ennen? Siksikö, ettei ole sanottavaa? Vai kenties siksi, että sanottavat ovat nykyisin kahden lauseen mittaisia, välitöntä palautetta odottavia purskauksia, johon tämä väline ei vain sovi? Mikroblogissakaan en oikein enää viihdy. Muutkin blogit tuntuvat hidastaneen päivitystahtiaan. Mitä hittoa on tapahtumassa?

Syytän välineitä, ainakin osittain. Sen jälkeen kun jouduin luopumaan N95:sta, on kuvaustahtini romahtanut dramaattisesti. E-sarjan puhelinten, joita työnantajat tarjoavat, kamerat nyt eivät vain aja samaa asiaa, eivät ollenkaan. Digipokkaria en ole oppinut kuljettamaan mukana, vaikka minulla sellainen on, ja sitä paitsi se on kaltaiselleni hetkessä elävälle satunnaiskuvaajalle aivan liian hidas. (Jos joku keksisi punaisen järjestelmäkameran, niin sellaista saattaisin jaksaakin raahata mukana, mutta en toki aina sitäkään.) Siis: ei kätevää kameraa, ei kuvaa. Ja tietenkin silloin, kun väline uupuu, kuvauskohteita on koko ajan jonoksi asti. Tylsää.

Välineiden syy on ilmiselvästi sekin, että on helpompaa tokaista lause tai kaksi Facebookiin kuin kirjoittaa kokonainen blogikirjoitus. Ihan itseäni haastaakseni viritin tästä uudesta blogistani sen muotoisen, että tuoreimman kirjoituksen pitää olla edes vähän pidempi, koska muuten se näyttää hassulta. Tulos: haudon aiheita niin kauan, että tilaisuus menee ohi, niin kuin vaikka eilinen Jyrki J. Kasvin verkossa pidetty vaalitilaisuus. Siitäkin nimittäin piti kirjoittaa, mutta kirjoittamatta jäi. Puntaroin, että mitä haluaisin sanoa ja mistä, ja huomaan yhä useammin olevani työn ja muun elämän ristipaineessa tavalla, joka jättää paperin tyhjäksi.

Olenkin tainnut ryhtyä puhumaan enemmän. Mielenkiintoinen artikkeli lehdessä irrottaa minusta helposti vartin verran vaahtoamista lähipiirissä. Tekstiksi saakka se ei jalostu. Onko tämä paluuta menneeseen? Kun väline ei taivu tarpeeseen, palataan juurille? En enää edes rentoudu verkossa surffaillen, vaan käännän pään off-asentoon ja kellahdan television ääreen.

Ennustan: ei mene kauaakaan, kun tartun taas kirjaan. Sitä lukiessa en mieti, kuinka käy sosiaalisen median. Karkkipussin jälkeen maistuu taas ruisleipä.

Niin kuin jotkut saattavat tietää, vaihdoin hiljattain työpaikkaa Fruugosta Sitraan ja jätin samalla ainakin toistaiseksi käytettävyysasiantuntijan urani narikkaan – sikäli kun se on tittelistä kiinni. Käytännössä käytettävyys ei taida lähteä tästä naisesta kulumallakaan, ja olen kyllä ehtinyt tässä välissäkin olla aiheen kanssa työmielessä tekemisissä, vaikka se ei tällä hetkellä olekaan pääasiallinen toimenkuvani. Mutta mihinkäs käytettävyydestä pääsisi, kun on rajapinnassa käyttäjien ja työkalujen välissä, puhumattakaan sitten kaikista niistä käyttöliittymistä, joihin alati törmää.

Ryhdyin siis ennakoimaan. En käy tässä määrittelemään tarkemmin sitä, mitä ennakointi tarkoittaa, muut ovat sen jo tehneet minua paremmin, mutta voisin parilla sanalla valottaa sitä, mitä teen, koska niin monet ovat sitä kysyneet. (Se, mitä Sitrassa ylipäätään tehdään, käy varmasti parhaiten ilmi Sitran verkkosivuilta, ja jos ei käy, niin kannattaa ottaa yhteyttä Sitran viestintään.)

Kuulun Sitrassa ennakointitiimiin, jonka tehtävänä on koordinoida Kansallisen ennakointiverkoston toimintaa, ylläpitää Foresight.fi-verkkosivustoa (joka on etenkin allekirjoittaneen vastuulla) sekä hoitaa Sitran omaa ennakointia, joka tapahtuu ohjelmissa ja muissa käynnissä olevissa hankkeissa. Käytännössä mm. keräämme signaaleja ja analysoimme niitä, ja järjestämme teematyöpajoja, joita tänä keväänä on kaksi. Ensimmäinen järjestettiin pari viikkoa takaperin aiheesta downshifting. Kaltaiselleni virkaheitolle sosiologille nuo työpajat ovat mainio tapa tavata alan ihmisiä ja kuulla fiksuja mielipiteitä – vähän samaan tapaan kuin käyttäjätutkijan roolissa silloin, kun suunnitellaan ja workshopataan yhdessä käyttäjien kanssa. Olin vaikuttunut ja innoissani, ja kirjoitin muistiinpanoja näppis sauhuten. Myöhemmin niistä olisi tarkoitus kirjoittaa julkaistava raportti.

Mitä tekemistä tällä kaikella sitten on käytettävyyden tai käyttökokemuksen kanssa? Miksi halusin ennakoimaan? Kumma kyllä en itse ole kokenut, että olisin hypännyt kokonaan eri urille, vaan enemmän tämä tuntuu nk. luonnolliselta siirtymältä. Sen sijaan, että tekisin töitä käyttö- ja palvelukokemuksen tai käyttöliittymisen parissa, fokuksessa ovatkin suuremmat asiat kansallisella tasolla, ja kaikilta elämän saroilta, ei vain netissä ja käyttöliittymissä. Tietysti esim. teknologiakehityksestä tehtäviä johtopäätöksiä voi vetää aina uuteen mediaan saakka, jos haluaa, mutta painopiste on suuremmissa kokonaisuuksissa ja mahdollisten maailmoiden hahmottamisessa. Ennakointi ei ole ihan tavatonta ja täysin uutta, sillä ennätin tutkia trendejä jo aikaisemmassakin työpaikassani. Ajattelen niin, että ennen pitkää ennakoinnin suuntaviivat kuitenkin saattavat konkretisoitua vaikka sitten kulutuksessa, tuotteissa, tarjonnassa – ja niissä käyttöliittymissä.