Olen niitä ihmisiä, jotka ensimmäiseksi kotiin tultua heittävät farkut ja muut ahdistavat vaatekappaleet nurkkaan, ja vaihtavat suosiolla verkkareihin. Sellaisiin, niin kuin nämä mustat joogahousuina markkinoidut Stadiumin pöksyt ylläni ovat. Asukokonaisuuteen kuuluu ehdottomasti villasukat, tänään violetit, sekä löysä paita (mustavalkoinen, Gina Tricotin männävuoden mallistoa) ja villatakki, joka on violetti niin kuin villasukatkin. Asukokonaisuuden kruunaa hiusklipsi, joka pitää pitkäksi venähtäneen otsatukan poissa silmiltä, että konsultti näkee ruudulle.

Joten täällä sitä vaan raportoidaan ja tutkitaan niin maan perusteellisesti, ja ihan ilman jakkupukua, jollaista en vieläkään omista.

(Tämä bloggaus on osa Wanhan Blogistanian asumeemiä.)

Huomasin eilen, että Pinseri täytti 10 vuotta. Mahtavaa!

Facebookissa Samia onnitellessani muistin sanoa, että perästä tullaan, sillä olin painanut jonnekin aivolohkoon, että oman blogini arkistoja on olemassa toukokuusta 2002 saakka. Piti sitten käydä verestämässä muistia, että mikä se olikaan se varsinainen aloituspäivä.

Ja sehän oli 7.4.2002!

Kymmenvuotisjuhlat siis menivät jo!

Bloggausdementia taitaa kuulua asiaan näillä ikävuosilla.

Kymmeneen vuoteen on mahtunut monenlaista; niin paljon, etten enää edes kaikkea muista tai tohdi muistellakaan. Mutta se, minkä haluan muistaa, ovat ne kaikki kanssabloggaajat, jotka olen saanut kohdata niin virtuaalisesti kuin elävässä elämässäkin. Vaikka tämä blogi on tuonut mukanaan kaikenlaista jännää työ- ja muilla rintamilla, ovat ihmiset jääneet parhaiten mieleen. Kiitos teille, olette ihania, ja minulle hyvin, hyvin tärkeitä jokainen!

Lopetin juuri parinsadan kuolleen blogisyötteen tilaamisen, ja jopas on readerissa kepeät tunnelmat. Keskimääräinen blogien lopetushetki tuntui ajoittuneen vuoteen 2008, mutta joukossa oli niitäkin, jotka eivät olleet päivittyneet sitten vuoden 2005. Oma bloggausintokin taisi lähteä alamäkeen juuri tuolla vuoden 2008 paikkeilla, mutta hengissä sinnitellään yhä.

Olen käyttänyt Google Readeria useamman vuoden aina siitä saakka, kun se julkaistiin. Kehitystä tänä aikana tuntuu kuitenkin tapahtuneen todella vähän. Blogit, kuoleva media?

Skrubu.netin syntymäpäivät saivat minut vilkaisemaan oman blogini arkistoja, ja kas: Matkalla täytti tämän kuun alussa 9 vuotta.

9 vuotta!

No, riehaannun juhlimaan enemmän vasta ensi vuonna. Sitä odotellessa paneudun todenteolla syvenevään keski-iän kriisiini.

Kesken pitkäksi venähtäneiden bloggausvälien ja verkon ulkopuolisen elämän kiireiden huomasin yhtäkkiä tulleeni paitsi haastetuksi, myös saaneeni oheisen kunniamaininnan. Siitä punastuva kiitos. :)

Beautiful Blogger -haasteen tarkoituksena olisi tunnustaa itsestään seitsemän asiaa. Olen vastannut johonkin samankaltaiseen kyselyyn Facebookin puolella, mutta koska en enää muista mitä silloin tuli sanotuksi, pitää yrittää keksiä seitsemän faktaa minusta. Hankalaa!

1. Lempivuodenaikani on talvi. Mitä enemmän pakkasta ja lunta, sitä parempi. Syksykin menettelee, etenkin sitten, kun lätäköt ovat aamuisin jo jäässä. Voitte kuvitella mitä tuskaa mennyt kesä minulle oli.

2. Huomasin hiljattain kääntäneeni kelkkani täysin ja tunnustin ääneen, että olen ihan pihkassa Mac-merkkiseen läppäriini. Vaikka olenkin löytänyt mäkkien riemun, ei se silti tarkoita sitä, että dissaisin Windows-koneiden käyttäjiä, olenhan sellainen toki vielä töiden puolesta itsekin. Valinta ei ole aina itsestä kiinni. Sen sijaan, että jäisin voivottelemaan wintoosan kamaluutta, totean mieluummin, että tuntuu siltä, että vasta nyt tajuan minkälaista tietokoneen köytön oikeasti pitäisi olla: helppoa, kepeää, läpinäkyvää, ja ennen kaikkea ilahduttavaa.

3. Ostin hiljattain vanhan keinutuolin, ja voin lämpimästi suositella sitä kaikille erinomaisena stressinlievittäjänä. Hissukseen keinuessa mieli lepää ja kiire lakkaa. En mielelläni enää missään muualla istuisikaan.

4. Huomaan helposti jättäväni haaveeni puolitiehen. Hyvä esimerkki: päätin jokunen vuosi takaperin opetella soittamaan kitaraa, olinhan halunnut tehdä niin jo parikymmentä vuotta, ellen kauemminkin. Hankin kitaran, mutten koskaan ole päässyt paria sointua pidemmälle. Saan kuitenkin tyydytystä jo siitä, että voisin opetella soittamaan sitä, jos haluaisin. Tai siis: jos viitsisin. Vastaavia esimerkkejä on monia muitakin, kaikki eivät aina pääse edes konkretian asteelle.

5. Vaikka tienaan leipääni tietotyöläisenä, tunnen aina ja edelleen suurta viehätystä toimistotarvikkeisiin. Kirjoitan palavereissa mieluummin muistiinpanot kynällä paperille, ja harmittelen joka syksy, kun enää ei ole tarvetta ostaa uutta penaalia ja lyijykyniä koulua varten. Työpaikkani toimistotarvikevarasto on taivas maan päällä; harmi vain, etten tarvitse niin paljon kyniä ja lehtiöitä kuin mieli tekisi. Ilmeisesti lapsuuden ensivisiitti Joensuun ensimmäiseen Tiimariin jätti lähtemättömät jäljet.

6. Vaikka edeltävät merkinnät liittyvät jotenkin tavaroiden omistamiseen, tosiasiassa olen viime vuosina tuntenut enenevää halua luopua niistä. Olen tässä tavoitteessa onnistunutkin ainakin osittain – esimerkiksi vaatekaappini sisältö on nykyisin puolet siitä, mitä se oli vielä muutama vuosi sitten, enkä enää saa vieroitusoireita kirjojen ja levyjen viemisestä divariin. Edellisessä muutossa onnistuin karsimaan kaksi kolmasosaa varastoimistani romppeista, mistä olen varsin ylpeä.

7. Vanhemmiten olen oppinut laiskottelemaan. En enää koe jatkuvaa tarvetta puuhastella jotain tai tehdä monta asiaa yhtä aikaa, vaan voin nykyisin jopa istua sohvalla tekemättä mitään – ainakin hetken. Normaalistihan sylissä on läppäri tai lehti, ja telkkari auki. Ainakin fyysinen levottomuus on siis haihtunut, henkisestä en mene vielä takuuseen.

Ja sitten se vaikein osuus: pitäisi haastaa vielä muita bloggaajia osallistumaan. Lähtisivätköhän Mea, Provokaation Miira ja Minna sekä pni mukaan?

Muistan vielä ajan, jolloin useampikin henkilö lähestyi minua suunnilleen näin: “Hei oletko sä se, se Marjut, joka kirjoittaa sitä Matkalla-blogia?”

Minähän se.

Nykyisin sama repliikki kuuluu: “Kävin vastikään sun blogissa, siellä oli aika hiljaista.”

Such is life.

Mutta vielä sinnitellään.

Siinä minä olin keskellä loskaista lauantaita, pari vaatekauppaa käyneenä, mussuttamassa väärää nuudeliannostani, kun jostain syystä tuli mieleeni, että jos olisin muotibloggaaja, olisi ostoskassin sisällöstä saattanut tulla parikin blogimerkintää. Mutta kun en ole. Ajatus jäi itämään.

Kun bloggaaminen tänä päivänä tuntuu olevan meiltä entisaikoina paljonkin tekstiä syötäneiltä hiukan harvanlaista, aloin pohtia, että tekisikö hyvää kirjoittaa vaikka kuukauden verran jonkin ihan muun genren tekstiä. Että jos koodiorientoituneet kirjoittaisivat vaikka ruuanlaitosta, perheelliset elokuvista ja some-uskovaiset laihdutusprojekteistaan. Että auttaisiko sisällöllinen uudelleenfokusointi löytämään muinaisen kirjoitusvireen, vai tyssäisikö loppukin into siihen.

Marjutin muotiblogista saattaisi tulla aika surkuhupaisaa luettavaa. Pitäisi varmaan sen sijaan ryhtyä kirjoittamaan Ikea-uskovaisen tunnustuksia. Tai ehkä kokoan Muuttajan muistelmat, nyt kun Niemi on taas paras ystäväni.

Kasassa listataan suomalaisten blogien ensimmäisiä merkintöjä. Omaani ei listalta löydy, eikä sellaista itse asiassa olekaan, sillä olin ehtinyt blogata jo hyvän aikaa, ennen kuin edes tiesin, että kas, tämähän on bloggaamista. Arkistoista kuitenkin löytyy ensimmäisiä merkintöjä toukokuulta 2002. Yhteen merkintään ei voi linkittää, sillä dinosaurus kun olen, ei tuolloin vielä ollut mitään blogialustoja edes keksitty. Tai jos olikin, niin tieto niistä ei ollut kantautunut vielä minun korviini.

Kauan siihen meni, mutta nyt se on tässä: uusi kotipesä. Jos luet pelkkää syötettä, niin kuin varmaankin moni tekee, et (toivottavasti) edes huomaa muutosta. Minä huomaan, ja toivon, että muutos myös hiukan piristäisi pahasti löystymään päässyttä bloggaustahtia. Muutoksesta ja etenkin muutosta suuri kiitos Arkimedialle; muut kiitoksen ansainneet löytyvät listattuna info-sivulta.

Kaikki ei varmastikaan ole vielä valmista ja virheitä löytynee. Olkaa lempeitä, tiedän niistä kyllä. Pidätän itselläni vapauden olla blogissa ja elämässä ikuisesti beta.

Heinäkuussa otin esiin aikomukseni vaihtaa blogialustaa Movable Typestä WordPressiin. Nyt tästä aikomuksesta pitäisi tehdä totta. Samaan syssyyn myös ulkoasu saisi mielihyvin päivittyä. Jos siis lukijoiden joukosta löytyy joku teknisesti/visuaalisesti taitava (tai kaksi), niin ota yhteyttä, sähköposti on tuossa oikealla puolella. Ja vielä: ilmaista työtä ei tarvitse tehdä!