Maailma on pieni

Taisi olla joskus 2000-luvun alkupuolta, kun poikien kanssa löysimme Jeffrey Zeldmanin, web-standardien gurun, joka oli perustanut Web Standards Projectin jo vuonna 1998, ja kahlasimme hänen Designing With Web Standards -kirjansa koirankorville. (Niin, silloin vielä käytiin keskustelua standardeista ja välitettiin niistä, mihin lie sekin kadonnut?) Tässäkin blogissa Zeldmania on sivuttu vuonna 2004 ja jo aikaisemminkin merkinnöissä, joihin ei voi suoraan linkittää. Siis todella kauan sitten.

Suomesta katsottuna Zeldman standardipuheineen on ollut yhtä kaukana kuin itä lännestä, mutta olen silti jaksanut lukea miehen blogia kaikki nämä vuodet. Pari Zeldmanin kirjaakin on vielä kirjahyllyssä.

Siksipä pieni koodarityttö minussa sai pienimuotoisen hepulin, kun tuttu nimi ilmestyi Instagram-kuvieni yhteyteen. Joku aika sitten hän alkoi seurata kuviani (kyllä, juuri niitä, joissa on pannukakkuja ja merenrantaa vuorotellen, todellisia taidonnäytteitä siis) ja on tykännytkin joistakin. Zeldman. Minun kuviani! Maailma on pieni. Hihii.

Yksi kommentti merkintään “Maailma on pieni