Helpot kahvit

Little pink coffee pot


Koska olen nurissut jo pidemmän aikaa (vuosia?) hyvän kahvin puutetta työpaikoilla, oli vihdoinkin aika tehdä asialle jotain ihan itse. Kimmokkeena toimi viikonlopun reissusta mukaan tarttunut söpö vaaleanpunainen kahvipannu ja tumma skånerost, ja a vot, nyt kelpaa. Hyvää kahvia tuli.

Jostain syystä olin arastellut pitkään koettaa kahvin tekemistä tällaisella pannulla, mutta kun kerran rohkaisin mieleni, niin sehän oli helppoa kuin heinänteko. Kuinkahan monta muuta asiaa jää elämässä kokeilematta siksi, että sen kuvittelee olevan ihan liian vaikeaa tai että lopputulos on kuitenkin kehno?

Miten minusta ei tullut Qaiku-käyttäjääkään

Karista ei tullut Twitter-käyttäjää, mutta Ollista tuli. Minusta ei ole tullut; ei siksi, että pelkäisin pikaviestimien ja mikrobloggaamisen mädättävän aivoni ja vievän viimeisetkin rippeet keskittymiskyvystäni, mutta ehkä siksi, että Twitter on makuuni vähän liian narsistinen; kuin tuuleen huutelisi, ja pääasia että ääni kuuluu. En tosin ole jaksanut juuri Twitteriin panostaakaan. Siellähän sitä paitsi ovat jo kaikki, joten minä voin ihan hyvin olla jossain muualla. Mutta missä?

Qaiku syntyi paikkaamaan kuolevaa Jaikua, mutta sinne kotiutuminen on ollut vähintäänkin haasteellista. Vaikka Qaiku näyttääkin paljon esikuvaltaan, se ei silti ole se. Vaikka siellä on samoja ihmisiä, se ei silti tunnu samalta. Eikä se ole sama.

Jaikun hidas kuolema on omaksi yllätykseksenikin ollut minulle vähän kuin rockklubi Kerubin menehtyminen aikoinaan – jokainen Joensuussa 90-luvulla aikaansa viettänyt ihminen tietää kyllä mistä puhun. Jaikua teki mieli lukea ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla, ihan niin kuin Kerubin ihania korvapuusteja olisi voinut mussuttaa aamusta iltaan ja pistää jukeboksista Red Hot Chili Peppersiä soimaan vielä viidennen kerran samana päivänä. Kerubin tilalle pystytetty Kerubin kuppila ei ole ollenkaan sama asia, vaikka se ulkoisilta puitteiltaan edeltäjäänsä muistuttaakin. Ja vaikka siellä hengaa edelleen niitä 90-luvulta tuttuja tyyppejä, niin alkuperäisen Kerubin tunnelma on muisto vain. Ei siellä tee mieli käydä.

Competitor designs: The danger of borrowing across contexts -artikkeli sivuaa samaa aihetta: Minkälainen tulee palvelusta, joka surutta lainaa yhden osan sieltä ja toisen tuolta? Omaleimainen? Tilkkutäkki? Pahimmassa tapauksessa mikään ei toimi, kun osat ovat toisistaan irrotettuja; parhaimmillaan taas palvelu saattaa tuntua tutulta ja siksi helpolta. Ehkä. En tosin muista ihan heti milloin niin olisi käynyt.

Kaikki kunnia Qaikun tekijöille, mutta ehkä sen olisikin pitänyt olla jotain ihan muuta kuin Jaiku 2.0; jokin omaleimainen, erilainen, ja siksi parempi.

Mama’s got a brand new blog

Kauan siihen meni, mutta nyt se on tässä: uusi kotipesä. Jos luet pelkkää syötettä, niin kuin varmaankin moni tekee, et (toivottavasti) edes huomaa muutosta. Minä huomaan, ja toivon, että muutos myös hiukan piristäisi pahasti löystymään päässyttä bloggaustahtia. Muutoksesta ja etenkin muutosta suuri kiitos Arkimedialle; muut kiitoksen ansainneet löytyvät listattuna info-sivulta.

Kaikki ei varmastikaan ole vielä valmista ja virheitä löytynee. Olkaa lempeitä, tiedän niistä kyllä. Pidätän itselläni vapauden olla blogissa ja elämässä ikuisesti beta.

Kohti tulevaa

Niin kuin jotkut saattavat tietää, vaihdoin hiljattain työpaikkaa Fruugosta Sitraan ja jätin samalla ainakin toistaiseksi käytettävyysasiantuntijan urani narikkaan – sikäli kun se on tittelistä kiinni. Käytännössä käytettävyys ei taida lähteä tästä naisesta kulumallakaan, ja olen kyllä ehtinyt tässä välissäkin olla aiheen kanssa työmielessä tekemisissä, vaikka se ei tällä hetkellä olekaan pääasiallinen toimenkuvani. Mutta mihinkäs käytettävyydestä pääsisi, kun on rajapinnassa käyttäjien ja työkalujen välissä, puhumattakaan sitten kaikista niistä käyttöliittymistä, joihin alati törmää.

Ryhdyin siis ennakoimaan. En käy tässä määrittelemään tarkemmin sitä, mitä ennakointi tarkoittaa, muut ovat sen jo tehneet minua paremmin, mutta voisin parilla sanalla valottaa sitä, mitä teen, koska niin monet ovat sitä kysyneet. (Se, mitä Sitrassa ylipäätään tehdään, käy varmasti parhaiten ilmi Sitran verkkosivuilta, ja jos ei käy, niin kannattaa ottaa yhteyttä Sitran viestintään.)

Kuulun Sitrassa ennakointitiimiin, jonka tehtävänä on koordinoida Kansallisen ennakointiverkoston toimintaa, ylläpitää Foresight.fi-verkkosivustoa (joka on etenkin allekirjoittaneen vastuulla) sekä hoitaa Sitran omaa ennakointia, joka tapahtuu ohjelmissa ja muissa käynnissä olevissa hankkeissa. Käytännössä mm. keräämme signaaleja ja analysoimme niitä, ja järjestämme teematyöpajoja, joita tänä keväänä on kaksi. Ensimmäinen järjestettiin pari viikkoa takaperin aiheesta downshifting. Kaltaiselleni virkaheitolle sosiologille nuo työpajat ovat mainio tapa tavata alan ihmisiä ja kuulla fiksuja mielipiteitä – vähän samaan tapaan kuin käyttäjätutkijan roolissa silloin, kun suunnitellaan ja workshopataan yhdessä käyttäjien kanssa. Olin vaikuttunut ja innoissani, ja kirjoitin muistiinpanoja näppis sauhuten. Myöhemmin niistä olisi tarkoitus kirjoittaa julkaistava raportti.

Mitä tekemistä tällä kaikella sitten on käytettävyyden tai käyttökokemuksen kanssa? Miksi halusin ennakoimaan? Kumma kyllä en itse ole kokenut, että olisin hypännyt kokonaan eri urille, vaan enemmän tämä tuntuu nk. luonnolliselta siirtymältä. Sen sijaan, että tekisin töitä käyttö- ja palvelukokemuksen tai käyttöliittymisen parissa, fokuksessa ovatkin suuremmat asiat kansallisella tasolla, ja kaikilta elämän saroilta, ei vain netissä ja käyttöliittymissä. Tietysti esim. teknologiakehityksestä tehtäviä johtopäätöksiä voi vetää aina uuteen mediaan saakka, jos haluaa, mutta painopiste on suuremmissa kokonaisuuksissa ja mahdollisten maailmoiden hahmottamisessa. Ennakointi ei ole ihan tavatonta ja täysin uutta, sillä ennätin tutkia trendejä jo aikaisemmassakin työpaikassani. Ajattelen niin, että ennen pitkää ennakoinnin suuntaviivat kuitenkin saattavat konkretisoitua vaikka sitten kulutuksessa, tuotteissa, tarjonnassa – ja niissä käyttöliittymissä.