Olen ehkä aikaisemminkin muistanut marmattaa Netpostin kertakaikkisesta käytön hankaluudesta, ja siitä, etten ymmärrä sen hienoutta, mutta nyt se tuntuu vielä ylittäneen itsensä. Olen joskus kokeilunhalussani (tietenkin!) hankkinut tunnukset ko. palveluun, todennut, etten sitä tarvitse, ja unohtanut sen samantien. Joskus paljon myöhemmin kun sitä olisinkin voinut johonkin tarpeeseen käyttää, osoittautui hukkuneen tunnuksen takaisin saaminen niin hankalaksi, että jätin koko homman sikseen. Muistaakseni ne olisi pitänyt tilata postista uudelleen, ja ne olisivat tulleet kirjeitse kotiin, tai jotain muuta yhtä internet-ajalle ominaista. (Nyt tunnuksen palauttaminen näyttää helpottuneen hieman, mutta ei soittaminen silti tee asiaa yhtään houkuttelevammaksi.)

Viimeisen parin kuukauden aikana Netposti on kuitenkin alkanut tihenevässä tahdissa lähetellä minulle sähköpostiin ilmoituksia, joiden mukaan “Olet saanut postia NetPosti-palveluun. Sama kirje saapuu sinulle paperisena myöhemmin. Jos et halua kirjeistä paperisia versioita, muuta lähettäjiä koskevia valintoja NetPostisi Omat tiedot ja lähettäjät -osiossa. [...] Jos et jatkossa halua ilmoitusta uudesta NetPostiin saapuneesta kirjeestä tähän sähköpostiosoitteeseen, voit tehdä muutoksen NetPosti-palvelussasi.”

Mistään en kuitenkaan voi tietää, että mistä postista on kyse. Kuinka voin varmistua, että tuleeko paperinen kirje koskaan perille? Lähettäjiä koskevia valintoja en pääse sattuneesta syytä muuttamaan, koska ne tunnukset puuttuvat. Olisi ihan liikaa vaadittu, että sähköpostin lopussa olisi esimerkiksi suora linkki. Argh!

Toisaalta tämä on kai pientä, sillä S-ryhmän (jolla on sellaisiakin verkkopalveluita kuin Yhteishyvä, Ruokamaailma ja S-kanava) bonuskortin haltijana voin tehdä osoitteenmuutoksen vain palvelupisteessä käymällä.

Onpas täällä blogissa ollut hiljaista, ja entistäkin hiljaisempaa, kun lakkasin julkaisemasta päivittäisiä herkkuja (ne ovat edelleen deliciouksessa vapaasti kaikkien nähtävillä, ja otsikkotasolla myös tuossa sivupalkissa). Sanottavaakin olisi varmasti ollut, mutta silloin kun elämässä on tuhat ja yksi asiaa meneillään, jää blogi väistämättä jalkoihin. Minusta se on ihan hyvä tärkeysjärjestys asioille.

Eilisiltana asiaa pohdiskellessani huomasin, että blogiin kirjoittamisesta on jossain vaiheessa kadonnut liki kaikki vaivattomuus ja helppous. Olen pitänyt ohjenuoranani sitä, etten kirjoita työasioista, mikä käytännössä tarkoittaa melkoista tasapainottelua silloin, kun kuitenkin kirjoitan käytettävyydestä – eli siitä, mitä työkseni teen. Monesti töistä kirjoittaminen sitä paitsi olisi mahdotontakin salaisten projektien, asiakkaiden ja ties minkä johdosta. Ja samalla kuitenkin tuntuu, että se, mitä itse haluaisin lukea, olisi juuri jotakin konkreettista; jotain, missä puhutaan asioista oikeilla nimillä.

Kateellisena lueskelen ulkomaisten alan gurujen blogeja. Siellä kyllä kuvataan asiakkaita ja projekteja hyvinkin yksityiskohtaisesti, käytetyistä tutkimus- ja suunnittelumenetelmistä puhumattakaan. Kuinka ne saavat sen tehdä? Samaa läpinäkyvyyttä kaipaan minäkin, mutta ihan liian usein huomaan ajattelevani, että asioista on mahdotonta kirjoittaa ilman, että rikkoo jotakin sopimusta tai pykälää. Suomi on avoimuuteen kai liian pieni maa.

Sen olen huomannut, että käytettävyys on monesti aika pienistä asioista kiinni. Aina ei tarvita suurta käytettävyystestausruljanssia, supervarusteltuja testilaboratorioita eikä loputonta iteraatiota. Käytettävyys ei varsinkaan elä omassa maailmassaan, muusta prosessista irrallaan. Prosessin se silti tarvitsee, sekä sitoutumista, ja jonkun sitä johtamaan. Jos näistä kolmesta jokin puuttuu, tai pahimmassa tapauksessa kaikki, on käytettävyysammattilainen aika yksin.

Pitäisiköhän kirjoittaa kirja siitä, kuinka käytettävyysihminen tosielämässä selviää? Taidan siitä jo jonkin verran tietää. Sitä ei koulussa opi.