-
“My morning blogroll is something over a hundred feeds, and it leads me running into quite a few interesting images daily. Now, instead of blogging them on lbts, I’m printing them out and sticking them on the wall in the office.”
-
Boreout ja burnout ovat veljiä keskenään. Siinä missä uupumuksen riivaama tuntee menettäneensä kaiken aikansa ja tarmonsa, tylsistymisen uhri on menettänyt mielenkiintonsa ja sitä kautta myös tarmonsa.
Monthly Archives: tammikuu 2008
Onnellisena töissä
Selailin lounastaessani uunituoretta Kauppalehti Optiota (ei mitään normaalia lounaslukemistoani, älkää säikähtäkö), sillä sen kannessa oli otsikko, jota en voinut sivuuttaa: Hyppy huipulle (lyhyesti verkossa: Tässä Suomen paras työpaikka).
Kyseessä on vuosittain tehtävä tutkimus, jossa etsitään Suomen parasta työpaikkaa. Tänä vuonna parhaaksi työpaikaksi valittiin Reaktor Innovations, jonka menestys tuli firmalle itselleenkin yllätyksenä. Taakse jäivät sellaiset aiemmat menestyjät kuin Microsoft ja Accenture, kun Reaktor putsasi pöydän. Ja mitä ilmeisimmin aivan syystä. Yrityksen koko historian aikana (perustettu vuonna 2000) vaihtuvuus on ollut peräti kaksi henkilöä. Siis vau. Yrityksen omasta lehdistötiedotteesta (pdf):
Reaktorin työntekijöiden tyytyväisyyttä mittaava indeksi oli korkein koskaan Suomessa mitattu. Reaktorin johtamiskäytännöt taas osoittivat, että yrityksessä on harvinaisen vahvaa ja yhtenäistä asiantuntijoiden johtamisen osaamista. Reaktorin kohdalla kyse ei ole vain yksittäisten asioiden onnistumisesta, vaan koko johtamisfilosofiasta, joka lähtee liikkeelle yksilöistä, toteaa [tutkimuksen tehneen] Great Place to Work Institute Finlandin toimitusjohtaja Asta Rossi.
Vuonna 2000 perustettu Reaktor Innovations on Suomen nopeimmin kasvavia ja menestyvimpiä it-yrityksiä. Sen toimintatapa on monin tavoin ainutlaatuinen. Reaktorin liiketoiminta perustuu korkeaan laatuun ja asioiden tekemiseen parhaalla mahdollisella tavalla. Työntekijät ovat oman alansa huippuammattilaisia, ja heidän osaamiseensa ja hyvinvointiinsa panostetaan poikkeuksellisen paljon.
Ihmiset ovat meillä aina etusijalla. Uskomme esimerkiksi siihen, että 7,5 tuntia on järkevä pituus työpäivälle. Ihmislähtöisyys on tärkein menestystekijämme, toimitusjohtaja Vesa Lauronen sanoo.
Siis ihmiset, ei maailmanvalloitus tai mahtavat innovaatiot. Voiko sellaista ollakaan, tai liekö tuo totta edes? Ei siinä vielä kaikki, mutta sitten kun puheenvuoro annettiin työntekijöille itselleen, oli jo kaalilaatikko mennä väärään kurkkuun silkasta liikutuksesta. Osa kommenteista tuntui turhankin imeliltä, mutta joukossa oli paljon sellaisia, joista monet voisivat ottaa oppia. Tähän tapaan:
“Humaani organisaatio, jossa johto on helposti lähestyttävissä, ihmisten osaamista kehitetään ja työntekijöitä kuunnellaan. Toiminnan kehittäminen on valtakunnallista huipputasoa ja ihmiset viihtyvät yhdessä arvostaen erityisesti organisaation lukuisia juhlia ja vapaa-ajan aktiviteetteja. Lämpöä!”
Toisaalla lehdessä kolumnisti puntaroi kilpailun tuloksia ilman vaaleanpunaisia silmälaseja, ja tulkitsee niitä mielestäni verrattain oikein – niin työnantajan kuin -tekijänkin osalta.
“Kaikenlaisista johtamisen ‘missikisoista’ huolimatta uskon, että riittävä on sellainen ihan tavallinen työpaikka, jossa johtaja osaa hyvin niin asioiden kuin ihmisten johtamisen ja työyhteisö on henkisesti terve. Siellä vuorovaikutus on aikuismaisen rakentavaa, sitä on riittävästi ja työmäärä on jokaisella kohtuullinen. Tavallinen johtaja osaa pitää kehittämisen rimaa sopivan korkealla, jotta työyhteisöstä ei tule pahoinvoiva.
Tärkeä tavallisen hyvän työntekijän taito on osata rajata omaa työntekoaan sekä puolustaa itseään liiallisilta työtehtäviltä. Kyky sanoa ei on monen osaajan heikoin puoli.”
Olen tainnut siteerata ennenkin entistä kollegaa, joka asetti hyvälle työpaikalle simppelit tavoitteet: sinne voi mennä aamulla hymy huulilla ja lähteä sieltä työpäivän jälkeen edelleen hymyillen pois. Niin helppoa, mutta silti niin vaikeaa.
Ei vain jäävuoren huippu
Kuten kaikki webin kanssa töitä tietävät, on kokemattomamman asiakkaan ensimmäinen refleksi tarttua tehtävän tuotteen ulkoasuun ja viitata kintaalla kaikelle muulle. Siksi: The User Experience Iceberg.
“But when the User Experience Iceberg is used to add context to the Elements, it illuminates the dark, unknown depths for project stakeholders who are new to UX. Because in the end, the unseen elements of user experience are the parts of the iceberg that will sink your project, while you look at the ‘tip’.”
UX-jäävuori on saatavana myös SlideSharessa, ja sitä voi kuulemma käyttää omissakin presentaatioissa. Otan vinkistä vaarin.
Herkut 30.1.2008
-
“Considering that real Gmail users didn’t know about these options, I’m going to call them power tips.”
-
This article explains how you can use the ‘Save as PDF’ plugin for Microsoft Office 2007 to create accessible PDFs from Word 2007 documents.
-
Accessibility doesn’t necessarily stunt great design. In fact using accessibility, usability and web standards as a ‘trinity’ one can often improve on their design skills.
-
The design deliverables are a critical bridge between designers and developers. Both the documents and the process that produces and delivers them deserve careful attention.
-
People act un-sustainably because it’s often much easier or results in a better experience than doing otherwise. Thus, experience designers can encourage sustainability by capitalizing on what we know about human behavior as well as business strategy.
-
I’ve always thought that people in our business without online presence are somewhat suspicious.
Herkut 29.1.2008
-
Check the ones that apply.
-
What were the results like when four specialists were given a task to identify three themes that they believe will define design in the future?
-
Despite heavy investment in mobile phone development and services, the majority of UK consumers continue to use their mobile phones for calls and texts only. Users need simpler and less time intensive ways of discovering their mobile phones’ potential.
-
An experimental and technologically advanced project called Digital Home School would make remote classroom learning available to hospital-bound or home-schooled children through a sophisticated high-tech learning system.
