Kun vain tietäisin että mitä.
Joku leikkii nyt kuurupiiloa kanssani.

Taideteollisen korkeakoulun sivut ovat uudistuneet; merkittävimpänä muutoksena kenties se, että nyt sivuille pääsee myös osoitteella http://www.taik.fi/ entisen http://www.uiah.fi/-osoitteen sijaan.
Ensivaikutelmani ei ollut mairitteleva: olin vakuuttunut tulleeni paikalle väärällä selaimella. En ole ihan varma vieläkään siitä, onko Firefox sivuille oikea valinta. Tältäkö niiden kuuluu näyttää? Miksi joudun vierittämään sivusuuntaan?
Muuten selaaminen on kohtuullisen leppoisaa, vaikken sivujen ulkoasusta pidäkään. Eksymään ei pääse, jos nyt ei yrittämällä yritä, sillä navigointi on aika peruskauraa. Mutta tuo sivujen levottomuus (niin paljon vinossa olevia viivoja!), se haiduttaa kyllä puolet nautinnosta tuhkana tuuleen.
Sanotaan Ikeasta mitä sanotaan, mutta kyllä siellä ainakin jotain osataan. Vaikka huonekalujen kokoaminen olisikin yhtä painajaista, täytyy Ikealle nostaa hattua siitä kuinka siellä osataan pakata kirjahylly tulitikkuaskiin. Ei-no, taannoiselta Ikean reissulta jäi mieleen yllättävän ystävällinen palvelu, ja mielikuva vain vahvistui, kun päätin vastikään kokeilla Ikea Chattia.
Aivan oikein, Ikea Chattia. Siellä toisella puolen ruutua on ihkaelävä Ikean asiakaspalvelija, jonka kanssa sopii chattailla sielunsa kyllyydestä aina arkisin klo 10-14. Olkoon, ettei chat toiminut Firefoxilla, vaan vaati Explorerin, niin silti sain mieltäni askarruttaneeseen sisutukselliseen kysymykseen vastauksen muutamassa minuutissa. Hienoa! Hyvä Ikea!