Herkut 31.10.

Herkut 30.10.

Empiiristä yhteydenottotutkimusta

Muuton yhteydessä oli mielenkiintoista havaita, kuinka kotimaisten verkkoyhteyksien tarjoajien palvelu poikkeaa toisistaan.

Kuin yö päivästä.

Olen itse ollut tyytyväinen Welho-asiakas niin monta vuotta kuin jaksan muistaa, enkä vähiten siksi, että useasti muuttaneena tiedän, että Welhon lupaus nopeasta yhteyden avaamisesta ei ole pelkkää mainospuhetta. Niin nytkin. Ilmoitin muutosta sähköpostilla pari viikkoa etukäteen, sain kuittauksen siitä, että se oli vastaanotettu ja ystävällisen ilmoituksen, että yhteys toimii heti muuttopäivänä, kunhan vain pistän modeemin kiinni seinään.

Näin oli.

Sen sijaan saman katon alle muuttaneella Elisa-asiakkaalla taisi hymy hyytyä useampaankin otteeseen. Minä en ollut yllättynyt, sillä sen verran monta kertaa olen tuttavapiiristä kuullut samansuuntaisia kertomuksia. Puhelimessa Elisan asiakaspalvelun kanssa muutama viikko ennen h-hetkeä luvattiin, että adsl-yhteys muutetaan muuttopäiväksi, vaan toisin kävi. (Tietenkin, ajattelin minä.) Turhaan odoteltiin viikonlopun yli, että yhteys avautuisi. Vikailmoitukseen sai jonottaa liian monta hissimusiikin täyteistä minuuttia. Tällä kertaa avuliaan ja pätevän oloinen asiakaspalvelija sentään ilmoitti kollegansa sössineen muutosilmoituksen yhteydessä pahemman kerran asiat niin, että sen sijaan, että muuttajan yhteys olisi siirretty oikeaan paikkaan, oli entisen asukkaan yhteys merkitty avattavaksi uudelleen. Asiaa puitiin muutaman puhelun ajan (tällä kertaa sentään Elisasta soitettiin), eikä homma tainnut tulla sen selvemmäksi.

Yhteyden avaamisen ajankohdasta ei ole tietoa vieläkään. Surffailemme siis Welhon voimin.

No, parhautta kai olisi se, että koko talo olisi automaattisesti langattomassa verkossa kiinni, ja että se kuuluisi asumiskustannuksiin, mutta ihan vielä ei olla niin pitkällä. Siihen saakka voidaan ihmetellä, kuinka asiakkaita riittää palvelusta huolimatta.

Portaat

Downstairs

Valokuvatorstai: Portaat

Tällä hetkellä tästä aiheesta olisi voinut kehitellä vaikka minkälaisen vertauskuvallisen valokuvan, mutta aika ei valitettavasti riitä…