Laktoosi-intolerantikkona olen viime vuodet syönyt tyytyväisenä erilaisia soija-, kaura- ja riisijäätelöitä, jotka kaikki on pakattu käteviin kannellisiin rasioihin, jotka saa auki ja kiinni ilman itkua ja hammastenkiristystä. Olin ihan ehtinyt unohtaa jäätelöpakettien kanssa taistelun riemun ennen kuin nyt päätin pitkästä aikaa kokeilla ihan oikeaa, tosin laktoositonta kermajäätelöä. Näitä vanhan kansan jäätelöpaketteja ei selvästikään ole tehty sitä silmällä pitäen, että joku saattaisi syödä kerralla vähemmän kuin koko litran. Miten muuten on selitettävissä se, ettei pakettia ensin meinaa millään saada kunnolla auki, ja kun sen on saanut jotenkuten avattua, sitä ei saa mitenkään enää siististi kiinni? Puhumattakaan siitä, että operaation tuloksena jäätelöä on paitsi annoskulho(i)ssa, myös pöydällä, käsissä ja joskus vaatteissakin.

Jatkossa tyydyn tötteröihin.

Taannoin oli puhetta siitä, kuinka markkinoilta on vaikea löytää riittävän yksinkertaista puhelinta, kun niissä kaikissa tuppaa olemaan toimintoja reilusti yli keskivertokäyttäjän tarpeiden. Sama toimintojen runsaus pätee moniin muihinkin aparaatteihin, joita joka päivä käytämme: mitä enemmän toimintoja, sitä parempi laitteen täytyy olla!

Usein syyttävä sormi kääntyy kohti suunnittelijoita ja insinöörejä, jotka käyttäjiä kuulematta tunkevat laitteisiin kaikki toiminnot vain siksi, että osaavat ja voivat. Ja yhtä aikaa markkinointi-ihmiset hihkuvat riemusta, kun on jälleen saatu uutta myytävää. Mutta onpa syytä meissä kuluttajissakin, sillä tapaamme ajatella, että tokihan monta hienoa vipstaakia sisältävä kone on parempi kuin se kahdella napilla varustettu viimevuotinen malli. New Yorkerin artikkeli kertoo:

“[...] although consumers find overloaded gadgets unmanageable, they also find them attractive. It turns out that when we look at a new product in a store we tend to think that the more features there are, the better. It’s only once we get the product home and try to use it that we realize the virtues of simplicity.

A recent study by a trio of marketing academics [...] found that when consumers were given a choice of three models, of varying complexity, of a digital device, more than sixty per cent chose the one with the most features. Then, when the subjects were given the chance to customize their product, choosing from twenty-five features, they behaved like kids in a candy store. But, when they were asked to use the digital device, so-called ‘feature fatigue’ set in. They became frustrated with the plethora of options they had created, and ended up happier with a simpler product.

It seems odd that we don’t anticipate feature fatigue and thus avoid it. But, as numerous studies have shown, people are not, in general, good at predicting what will make them happy in the future. As a result, we will pay more for more features because we systematically overestimate how often we’ll use them. We also overestimate our ability to figure out how a complicated product works.”

Tässä kohdassa on pakko kertoa, että on sitten heitäkin, jotka ovat ihan toista maata. Jos nimittäin olisin itse aikanaan saanut päättää, niin hakkaisin tekstejä vieläkin Remingtonilla, enkä olisi koskaan huolinut tietokoneeseeni cd-asemaa. Sanoiko joku, että käyttäjän tarpeisiin vastaaminen olisi helppoa? [via]