Sanallinen

SydämelläWeb 2.0:n täyttämän vuoden viime metreillä ennätin vielä törmätä sellaiseen härpättimeen kuin Wordie, joka mainostaa olevansa “like Flickr, but without the photos”. Idea on siis niinkin yksinkertainen kuin tehdä listoja sanoista – sanoista, jotka ovat tärkeitä, joita rakastaa tai inhoaa, ja katsella mitä sanoja toisten listoilta löytyy. Käytettävyysmielessä ilahduttaa helpoista helpoin rekisteröitymismahdollisuus, ja muuten vain hymyilyttää oman profiilin täydentäminen, jossa voi määritellä pitääkö itseään synonyyminä etsimässä pseudonyymiä, vai jotain ihan muuta.

Sanojen rakastajien leikkikenttä, siis.

Ja sehän sopii kömpelöä aasinsiltaa juostakseni myös blogeihin, sillä mitä muuta blogit ovat kuin sanoja – nekin blogit, joissa homma hoidetaan kuvina, jotka tunnetusti pistävät homman nippuun vähemmällä vaivalla. Tänäkin vuonna sanoja on rustattu tietoverkkoihin niin paljon, että parempi kun niitä ei lasketa, saati listata. Koska en ole pystynyt täyttämään viime vuosieni kestouudenvuodenlupausta, en enää jatka sitä, mutta sen voin luvata, että bloggaan. Matkatkaamme siis blogaten uuteen vuoteen, toverit, kun taustalla Lasse Kurki soittaa suosikkibiisejään viimeisten reilun 30 vuoden ajalta, ulkona on harmaata ja tihkuista, ja vuotta 2006 on jäljellä enää muutama hassu tunti. Hyvää tulevaa!

Koirat haukkuvat, bussi kulkee

On paljon sellaisia laitteita ja palveluita, joita kehitetään ja parannetaan käyttäjäpalautteen perusteella, mutta HKL:n matkakortinlukijat eivät tunnu kuuluvan joukkoon. Kaikille kortin käyttäjille on ainakin vierestä nähtynä tuttua se, kuinka oikeaoppisesta käytöstä huolimatta etenkin arvoa käytettäessä kortilta saattaa veloittua yhden matkan sijasta kaksi, tai ei välttämättä yhtään matkaa, jolloin edessä on uudenlaisia ongelmia. Aamun Hesarin yleisönosastonkirjoitus on taas kerran surullista luettavaa:

“Olen kerran soittanut ja kerran käynyt HKL:n neuvonnassa kysymässä arvon ongelmista. Edellisessä annettiin ymmärtää, että vastuu ‘väärästä käytöstä’ on matkustajalla. Jälkimmäisessä minua alettiin opastaa ohjevihkosta näyttäen yhden käden vaarasta. Onko vika todella aina käyttäjässä vai olisiko laitteille syytä tehdä jotakin? [...]

Harmistuneena olen puhunut joillekin tutuille ja muille matkustajille laitteen ongelmista ja kuullut, että minä en ole ainoa, jolla on arvoa mennyt aiottua enemmän. Osa tuttavistani ja muista matkustajista on kertonut luopuneensa koko arvon käytöstä hankaluuksien vuoksi. [...]

Kukapa viitsii valittaa, kun vastassa on HKL:n neuvonnan henkilökunnan asenne: ei arvoa käyttäjällä, sillä vika on arvon käyttäjässä.”

Kas tässäpä malliesimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun käytettävyys on huono ja palveluntarjoajan asenne nuiva – sana leviää, käyttäjät katoavat. HKL:llä tosin on etulyöntiasema, sillä monilla ei ole muita vaihtoehtoja kuin turvautua julkiseen liikenteeseen tavalla tai toisella, jos matkustaa mielii, ja kertalipuilla eläminen käy pidemmän päälle kukkarolle. Jos HKL on haluton parantamaan palveluaan näiltä osin, niin eikö Helsingin kaupungin johdosta ja poliittisista päättäjistä löydy sen verran munaa, että asiaan voitaisiin puuttua? Tuntuu aika utopistiselta haaveilla autottomasta keskustasta, jos julkinen liikenne ei pelaa – olkoonkin, että matkakortinlukijan ongelmat ovat vain rikka rokassa. Hintoja kyllä korotetaan, kuinkas muuten.