Hyllymetrejä

mediapod-kirjahyllyPitäisi hankkia lisää kirjahyllyjä, tai oikeastaan uudet hyllyt entisten, joskus opiskeluaikoina parilla sadalla markalla ostettujen halpisten tilalle, jotka ovat jo aikansa palvelleet, eivätkä oikein ilahduta silmää Lundian työpisteen rinnalla. Luonnollisesti olin ajatellut hommata lisää Lundiaa, käytännöllistä ja helposti muokattavaa kun se on, mutta sitten luin erään artikkelin, katselin kuvia, ja jäin miettimään miksi kirjahyllyn pitäisi olla aina litteä suorakulma vasten seinää. Että miksei vaikka pyöreä asetelma keskellä huonetta? Kun kerran kirjat ovat minulle niin tärkeitä kuin ovat, niin yhtä hyvinhän niistä voisi tehdä kodin keskipisteen sen iänikuisen tv kaiken keskiössä -viihdekeskuksen sijaan. Että kirjat olisivatkin se todellinen viihteen keskus!

Lundiassa on suunnittelupalvelu, ja hyvä onkin, tiedän kokemuksesta. Suunnittelisivatkohan minulle pyöreät hyllyt, tai jotain muuta yhtä jännää peruskerrostalokämppään sopivaa?

Vaiti, aivan hiljaa

Eilisiltana ravintolassa puhuttiin maksojemme kestävyydestä, ja lausuttiin somasti yhteen ääneen, unisonossa: “Däng däng, mutta kyllä se kestää läpi elämän!”

Tänä aamuna selailin hajamielisenä Anttilassa levylaareja yhtä puuttuvaa lahjalevyä etsien, ja hyräilin taustalla kaikuvan Juice Leskisen kokoelmalevyn mukana. Muistan miettineeni, että onkohan Juicelta tullut jokin levy joulumarkkinoille, vai miksi sitä soittavat.

Ehdin sisälle Tunnelin Levyyn, kun perässäni tullut nainen suunnisti suoraan tiskille: “Onko sulla mitään Juicea?”

“Toki on”, myyjä vastasi.

“Kuulit kai jo, että Juice on kuollut?”

Silmien äkillisesti kyyneltyessä oli jätettävä etsiminen sikseen.

Villasukkavisioita

Perjantaiaamujeni, etenkin näiden harmaiden, ilo on Tietoviikko ja siinä ilmestyvä Jyrki Lehtolan kolumni. Jo se yksinään melkein riittäisi syyksi tilata kyseinen aviisi. Tänään Lehtola listaa kolumnissaan 20 tivi-alan sääntöä tavalla, joka lähestulkoon nauratti kahvit paidalle. Huutava vääryys onkin, ettei kolumnia voi lukea netissä – siksi ohessa pari poimintaa:

“4. Jos meilin on lähettänyt sinulle tuntematon ‘Natasha’, ja se on .ru-päätteisestä osoitteesta, ja siinä on exe-päätteinen liitetiedosto, avaa hyvä ihminen tuo liitetiedosto, jos haluat viettää loppupäiväsi jossain muualla kuin koneen ääressä täyttämässä tylsää excel-taulukkoa.

5. 95 prosenttia ammattinimikkeistämme ovat sellaisia, etteivät isovanhempamme voisi edes yrittää ymmärtää, mitä niillä tarkoitetaan.

6. 96 prosenttia käyttämästämme ammattikielestä on sellaista, etteivät isovanhempamme haluaisi edes ymmärtää, mitä sanoilla tarkoitetaan.

7. Sähköpostiviesti ei ole mikään syy unohtaa kaikkea suomen kieliopista ja sen säännöistä.

14. Helsingin kaupunki järjestää vielä ensi vuosikymmenellä kokouksia siitä, mikä meidän wlan-strategiamme on, ja pitäisikö meidän hankkia sellainen.

20. Tälläkin hetkellä mediavallankumouksen visiönääri harmittelee jossain päin Etelä-Helsinkiä sitä, että niin moni suosittu blogi käsittelee nimenomaan villasukkien kutomista. Visionääri suunnittelee kirjaa, jonka perussanoma on ‘Visioiden ongelmana ovat ihmiset, jotka pilaavat visiot’. Kirjan toinen perussanoma käsittelee sitä, että kirja on kuollut.”

Päivän kysymys: Kuinka voi sopeutua myymättä sieluaan?

Näpelöintiä

Joskus jotkut vain osaavat niin loistavasti pukea sanoiksi itsestäänselvyydet, joita näkee niin paljon, ettei niitä oikeasti enää edes näe. Niin kuin sen, kuinka kännyköistä on tullut paitsi monitoimityökaluja, myös ajantappovälineitä, joita näpelöidään silloinkin, kun niillä ei oikeasti olisi mitään käyttöä – ei saapuneita puheluita, viestejä, kalenterimerkintöjä tms. Minäkin tuhoan viestejä, lueskelen uutisotsikoita, teen hajamielisiä muistiinpanoja, tarkistan peilistä onko hampaissa parsaa (juu, luurin kääntöpuolella on peili) ja selailen jopa soittoäänten listaa bussissa istuessani. Siis: Mobile fiddling.

Erityisen mielenkiintoinen onkin ajatus siitä, pitäisikö puhelimia suunnitella myös tätä funktiota silmälläpitäen; tuoda niihin enemmän näpelöitäviä ominaisuuksia ja plärättävää. Ja jos niin tehtäisiin, niin mitä se tarkoittaisi käytettävyyden ja käyttöliittymäsuunnittelun kannalta?

“I wonder, have we fully embraced this fiddling-thingy within mobile design, or are we treating it as an exception? In other words, do we think that only idle hands (and fingers) want to fiddle, so give them a game like Snake, or a news feed to the home page, and endless other variants of ‘time killer’ apps (including Nielsen’s ‘nothing better to do’ WAP browsing, which it still as tedious as it ever was). Or, should we literally make it easier and give more options for simply fiddling around with the phone (the UI is the app)? I think that a UI designed for fiddling would be a different one that a UI designed for task-driven interaction. We could have two UIs. A playing around one (in pink – the new black) and a doing-stuff one (in the usual doing-stuff palette).”

Jos perinteinen ajattelumalli menee niin, että noviisikäyttäjille tarjotaan selkeät polut eri tehtävien suorittamiseksi, ja edistyneemmille käyttäjille suorat, kenties noviiseilta hoksaamatta jäävät reitit samoihin paikkoihin, niin eikö tällainen näpelöintimoodi käytännössä kääntäisi asetelman toisinpäin? Yhtäältä käyttöliittymän olisi siis oltava selkeä kokemattomammallekin käyttäjälle ja etenkin kiireiselle suorittajalle, ja samalla virikkeellinen aikaa tappavalle näpelöijälle. Vaan näpelöijiäkin lienee joka lähtöön: siinä missä joku aakkostaa puhelinluetteloa uusiksi sukunimen mukaan ihan huvikseen, voi toinen tappaa aikaa vaihtamalla puhelimen taustaväriä. Haiskahtaa selkeästi käyttäjätutkimuksen paikalta…