Retki – dikter

Tien päälle
Kotiinpaluu on kuninkaallista silloin, kun on viettänyt aikaa työmatkalla hikoillen, ja liki pari vuorokautta verkkoyhteyksien ulottumattomissa. Onkin muuten taitolaji keplotella työ- ja muita asioita niin, ettei pääse kiinni internettiin muutoin kuin sen verran, että voi lukea siviilisähköpostit kännykällä. Aijai.

Tunsin olevani todella mobiili tietotyöläinen, kun verkkoyhteydet lakosivat tieltäni (ihan oikeasti, verkko oli alhaalla sekä matkan alku- että loppupäässä), wlan ei toiminut, Bluetooth pyki, ja kotimatkalla kännykän selainkin sanoi yhteistyösopimuksen irti.

Kynällä ja paperilla oli käyttöä.

Mutta sitä minä vaan ihmettelen, että kuinka VR:llä on otsaa kyniä tuplahinta ja kutsua business-luokaksi tuikitavallista junanvaunua, jossa “luksusta” edustaa oma sähköpistoke ja vapaasti käytössä oleva kahviautomaatti. Edes se kuuluisa junan vessa ei toiminut.

Kotona odotti informaatiotulva ensin eteisen kynnyksellä, ja sitten yli 300 lukemattomana merkintänä RSS-lukijassa. Auts.

Hyvä elämä tietoyhteiskunnassa

Jos joku ei vielä tiennyt, niin tänään julkistettiin kolmas kansallinen tietoyhteiskuntastrategia vuosille 2007-2015. En nimittäin muista, että aiheesta olisi aiemmin rummutettu yhtä voimallisesti tiedotusvälineissä, joten oletettava on, että tietoyhteiskunta-asiat alkavat vihdoin ottaa tulta alleen.

Vai alkavatko? Ylen tv-uutisissa tietoyhteiskunta-asiantuntijan virkaa tällä kertaa toimittanut Petteri Järvinen ehätti tuoreeltaan kommentoimaan, että varsin korkealentoisilta vaikuttavat suunnitelmat, ja tekniikkasokeus vaivaa – ja että strategian (pdf) jokaisella sivulla mainitaan ainakin kahdesti sana “innovaatio“. Vaikka strategiassa pyritään tekemään Suomesta kansainvälisesti vetovoimainen, ihmisläheinen ja kilpailukykyinen osaamis- ja palveluyhteiskunta, jää sen kapulakielinen julistus suurimmalta osalta saavuttamatta. Monille tietoyhteiskunta tarkoittaa lähinnä sitä, että palvelut siirtyvät yhä enenevässä määrin verkkoon, jolloin atk-taidoton on hätää kärsimässä.

Sääli on, jos strategia jää etäiseksi, sillä sen perimmäisenä tarkoituksena on luoda kaikille “hyvä elämä tietoyhteiskunnassa”. Kyllähän se naiivilta kuulostaa, mutta kamoon, kuinka usein valtiovalta tarjoilee strategiapapereissaan yhtä ihmiskeskeistä asennetta? Minua lämmittää etenkin maininta yhteentoimivasta ja esteettömästä tietoyhteiskuntainfrastruktuurista, joka vuonna 2015 tarkoittaa mm. seuraavaa:

“Kaikilla kansalaisilla on mahdollisuus hyödyntää tietoyhteiskunnan palveluita asuinpaikasta sekä sosiaalisesta ja taloudellisesta asemasta riippumatta. Uudet sähköiset palvelut, kuten virtuaalitulkit, parantavat erityisryhmien asemaa ja osallistumismahdollisuuksia. Kansalaiset voivat myös valtuuttaa yhteispalvelupisteiden virkailijat käyttämään sähköisiä palveluita puolestaan.

[...] Tieto- ja viestintäteknisten laitteiden, ohjelmistojen ja sähköisten palveluiden suunnittelussa peruslähtökohtia ovat helppokäyttöisyys ja käytettävyys. Living labs -konsepti on vakiintunut tavaksi suunnitella ja toteuttaa kansalais- ja asiakaslähtöisiä palveluita. Laitteet ja palvelut ovat pääsääntöisesti esteettömiä, niissä on huomioitu ikääntyvän väestön tarpeet ja niiden käyttöönotto ja käyttö on helppoa kokemattomallekin käyttäjälle.”

Skeptikot, kommenttiareena on teidän.

Luotain, ei toutain

Joka päivä oppii jotain uutta, se on hienoa se. Tänään opin mitä tarkoittaa usein vastaan tullut ja tuntemattomaksi jäänyt termi “design probe“, kun Heidi johdatti väitöstutkimusuutisen lähteille. Design proben suomenkielinen vastine on näes “muotoiluluotain“, joka puolestaan tarkoittaa käyttäjäkeskeisen suunnittelun itsedokumentointiin perustuvaa työtapaa.

“Luotaimilla lähestytään tutkittavia ilmiöitä ja yksilöllisiä käyttäjiä sekä kerätään signaaleja suunnittelun avuksi. Luotaimet sisältävät usein kameran ja kuvaustehtäviä ympäristön kuvaamiseen, päiväkirjan arkipäivän kokemuksien tallentamiseen sekä avoimia kysymyksiä, kartta-, kollaasi- ja piirrostehtäviä asenteiden, tunnelmien ja ideoiden ilmaisemiseen. Luotaimet ovat herättäneet innostusta muotoiluyhteisössä, mutta aiheen syvällinen käsittely on puuttunut.”

Tuuli Mattelmäen väitöskirja Design probes (Muotoiluluotaimet) tarkastetaan Taideteollisessa korkeakoulussa 6.10.2006 kello 12. Oi jospa ehtisin paikalle.

Kuinka suunnitella ikääntyville

Kahdentoista kohdan HCI2006: Designing for Older People – Hints and Tips -referaatti on sen verran pätevä, että käännän sen tähän paitsi yleiseksi hyödyksi, myös oman muistini virkistämiseksi. Kaikki me näetsen vanhenemme, sanon nimimerkillä Moniteholaseja on jo suositeltu.

  1. Vanhat ihmiset ovat ihan samanlaisia kuin nuoretkin. Et muutu saavuttaessasi tietyn iän. (Eroavaisuuksia tietysti on, mutta se ei tarkoita sitä, että vanhat olisivat yhdessä leirissä ja nuoret toisessa.)
  2. Kaikki vanhukset eivät ole samanlaisia. Heillä on erilaisia elämänkokemuksia, vammoja jne.
  3. Tärkeintä on se, mitä ihmiset haluavat tehdä elämällään. Teknologiaa ei voi vain heittää heille – sen täytyy vastata heidän tarpeisiinsa ja vaatimuksiinsa.
  4. Vanhoilla ihmisillä on oikeus samoihin toimintoihin kuin nuorillakin. He eivät välttämättä halua karsittuja versioita. Tärkeää sen sijaan on se, kuinka toiminnot esitetään – kuinka paljon tietoa on esillä kerrallaan, minkälaista terminologiaa käytetään jne.
  5. Tarvitsemme teknologiaa, jota voi mukauttaa tarpeiden mukaan (tarjota samaa toimintoa eri tavoilla esitettynä).
  6. Tuotteen koko elinkaareen tulee kiinnittää huomiota – käytettävästä tuotteesta ei ole hyötyä, jos käyttöopas on huono. Sama koskee myös myyntiä, ylläpitoa ja markkinointia.
  7. Mistä tietää, että jokin teknologia on onnistunut? Onko tarpeeksi, että se myy hyvin (vaikka ostajat eivät välttämättä ole käyttäjiä)? Kuka ostaa, kuka käyttää? Entä huoltajiin liittyvät seikat?
  8. Vanhusten onnistunut oppiminen on epämuodollista, sosiaalista ja hauskaa. Se ei ole pelottavaa, koska he eivät jännitä. Eikä se ole ohjattua.
  9. Toinen syy onnistumiseen on se, että yksilöt voivat tehdä mitä haluavat.
  10. Persoonien käyttö on avuksi silloin, kun on tarpeen tuoda suunnittelijoita ja käyttäjiä kulttuurisesti lähemmäs toisiaan (niin eri ikäryhmien kuin kulttuurienkin suhteen). Se antaa suunnittelijoille näkemyksen erilaisista elämäntavoista ja yhdistää yksilöitä.
  11. Persoonien pitää perustua todelliseen tietoon, eli taustalla täytyy olla yhteys oikeisiin iäkkäisiin käyttäjiin. Muuten niistä tulee helposti pelkkiä karikatyyrejä.
  12. Persoonat ovat hyödyllisiä silloin, kun loppukäyttäjistä on olemassa taustatietoja ja niitä käytetään yhdessä muiden työkalujen kanssa. Etenkin persoonajoukot voivat olla käyttökelpoisia.
    • Itse persoonien luominen voi olla hyödyllisempää kuin niiden käyttäminen. Joten kun persoonia luovutetaan eteenpäin, on kenties syytä antaa myös tietoa niiden tekemisestä – tehdä oletuksista näkyviä jne.

Asiasta kiinnostuneiden kannattaa lukaista myös Usability for older web users.

Pullat uunissa

Hetkinen, eikös viikkovitosessa puhuttu ihan hiljattain ruuasta? Siitä puhe mistä puute?

1. Viihdytkö keittiössä?
Kiitos kysymästä, kyllä viihdyn, etenkin viikonloppuisin.

2. Kokkaatko mielelläsi?
Kokkaan, mutta en mitä tahansa.

3. Muistatko ruokaohjeet ulkoa, katsotko kirjasta vai improvisoitko?
En luota taitoihini niin paljoa, että heittäisin reseptejä ulkomuistista, joten pääasiallinen toimintamalli on katsoa kirjasta ja improvisoida sen mukaan.

4. Mikä on suurin onnistumisesi keittiössä?
Teen kuulemma tolkuttoman hyviä banaanimuffinsseja. Henkilökohtaisesti olen ihastunut ihan superhelppoon linssikeittoon, jossa ei voi epäonnistua. Eilen pyöräytin tattaririeskoja, joiden olen tähän mennessä kuullut näyttävän a) epäonnistuneilta piparkakuilta ja b) lehtipihveiltä, mutta voi pojat, kyllä maku korvaa ulkonäön moninkertaisesti!

Onnistumisen tunteet tulevat siis varsin yksinkertaisista asioista.

5. Entä suurin floppisi?
Joskus kakuista on tullut likilaskuisia, ja kerran kanakeittoon luiskahti niin paljon mustapippuria, ettei sitä pystynyt syömään huutamatta tuskasta. Kun pelaa varman päälle, ei isoja mokia tule juuri tehtyä.