Käytettävyydestä kilpailuetua

ETLA julkaisi eilen uusimman muotoilua käsitelleen tutkimuksensa tulokset, joiden mukaan muotoilu on kilpailuetu, joka parhaimmillaan yhdistää tutkimus- ja kehitystoiminnan, tuotannon ja markkinat ja siten vahvistaa suomalaista innovaatioketjua. Käytettävyys on keskeisessä asemassa suhteessa muotoiluun, sillä innovaatiot perustuvat yhä useammin muuhun kuin teknisiin keksintöihin: olemassa olevien tuotteiden käytettävyyden lisääminen voi olla yhtä tärkeää. Niin ikään muotoilu voi alentaa teknologioiden tai tuotteiden käyttöönoton kustannuksia, jos se madaltaa ihmisen ja teknologian välillä olevaa kynnystä.

Tutkimuksen tulokset on koottu Ei vain muodon vuoksi – Muotoilu on kilpailuetu -nimiseksi kirjaksi, jota onkin sitten turhaa yrittää löytää ETLA:n julkaisujen tai tutkimusjulkaisujen joukosta. Jälleen yksi hukattu mahdollisuus: jos kirja olisi ollut heti näkösällä tai edes löydettävissä, se olisi hyvinkin saattanut mennä tilaukseen. Miksi mainostaa tuotetta, jota ei ole saatavana – semminkin, kun sitä ei enää ensi viikolla muista?

Vain yksi harha-askel

En ole jaksanut viime aikoina pahemmin linkkailla Zeldmaniin, armoitettuun web-guruun, joka on tuntunut luisuneen vaarallisen lähelle pönötyslinjaa. Mutta miehen viimeisin kirjoitus, Flick’d Away, on niin hyvä ja tunteikas kuvaus siitä, kuinka dramaattisesti pieni virhe voi muuttaa aikaisemmin liki yltiöpositiivisen käyttökokemuksen, että se kannattaa jokaisen lukea. Joskus nimittäin yksikin moka voi koitua kalliiksi, ja vaikka itse olenkin huono muistamaan kokemiani vääryyksiä, tiedän koko joukon ihmisiä, joille homma on nk. kerrasta poikki.

Zeldmanille oli käydä hassusti, kun Flickr mitään ilmoittamatta mitätöi erääntyneen pro-tilin ja huuhteli samantien kaikki sadat kuvat mennessään. Minustakin se kuulostaa omituiselta, sillä Flickr on omissakin kirjoissani yksi sympaattisimmista kapineista, joista nykyverkosta löytyy.

“I feel like the landlord busted down the door to my apartment and set my family albums on fire (all but the most recent 200 pictures) for nonpayment of rent he didn’t tell me was due. I expect utility and insurance companies to bully and bluster and break my heart. But I and you and we expect more and better of Flickr – and the program almost never lets down. A user experience mistake like this feels quadruply wrong precisely because user experience is what Flickr typically gets so right.”

Samaan tapaan pankkikin voisi ilmoittaa etukäteen siitä, milloin aikoo nykäistä tililtä lainanlyhennyksen. Ihan vain vinkkinä, jos kohta Flickriin verrattuna käyttökokemuksesta ei muuten voi edes puhua samana päivänä.

Loppuun vielä toinen Flickr-aiheinen, mutta huomattavasti hauskempi juttu:

flick – r vu, substantiivi
tunne siitä, että on nähnyt ympäristön jo joskus aikaisemminkin jossain verkossa. [via]

Niin tuttu!

Myöhemmin: Zeldmanin jälkikirjoitus: My friend Flickr.

Tiedottamisen alkeet

ITviikko kertoo hyviä uutisia: W3C rustasi pelisäännöt mobiileille web-sivuille. Uutisen mukaan World Wide Web Consortium (W3C) on kirjannut kuusikymmentä ohjenuoraa langattomien verkkosivujen kehittämistä varten; tavoitteena mm. se, että raskasta grafiikkaa vältettäisiin ja sivut suunniteltaisin niin, että sisältö näkyisi heti kännykän ruudun ylälaidassa, jottei käyttäjän tarvitsisi ensin vieritellä ruutua oikeaan kohtaan päästäkseen.

Kiinnostus heräsi heti. Tahtoo tietää lisää! W3C:n sivuilla on kuitenkin edessä pelkkä vesiperä, eikä mainitusta uutisesta löydy pihaustakaan sen paremmin etusivulta, uutisarkistosta kuin Mobile Web Initiative -sivuiltakaan. Siteerattu Reutersin uutinen sentään löytyy, mutta sekään ei linkitä mainittuihin ohjeisiin. Yhtä laihaa on kiisseli myös Vodafonen sivuilla, vaikka sen työryhmää vetänyttä johtajaa (jonka blogissakaan ei aiheesta mainita) on lainattu uutisessa, eikä Nokia ole yhtään sen parempi.

Näin latistui ihmisen into heti alkuunsa. Kuka muistaa uutisen enää huomenna? Jos nämä mobiilimaailman suuret nimet todella haluaisivat kehittää mobiilia webiä, olisi tämä ohjepaketti jokaikisen toimijan etusivulla suurilla, punaisilla kirjaimilla, torventöräysten säestämänä.

Lisäys: Johan se listakin löytyi: Mobile Web Best Practices 1.0 (W3C Candidate Recommendation 27 June 2006).

Julistuksia

Viime viikolla mainitsin EU-ministereiden sopineen yhteisestä saavutettavuustavoitteesta, joka mahdollisesti tähtää tulevaisuudessa myös pakolliseen www-saavutettavuuteen, mutta sokealla kanalla otti näin kauan löytää aiheesta myös suomenkielinen uutinen: Internet kaikille – tavoitteena osallistava ja esteetön tietoyhteiskunta.

“Ministerijulistuksessa vahvistettiin useita tavoitteita: tietoyhteiskunnan saavuttamattomissa olevan väestön kuten vanhusten, vammaisten ja työttömien osuuden on puolituttava vuoteen 2010 mennessä. Vuoteen 2008 mennessä on puolestaan käynnistyttävä tietoteknisiä valmiuksia edistäviä hankkeita. Lisäksi Euroopan maiden on tarkasteltava vielä tämän vuoden aikana aktiiviseen ikääntymiseen ja itsenäiseen elämiseen liittyviä tietoyhteiskuntaa koskevia näkökohtia.

[...] Tavoitteisiin pääsemiseksi Euroopan maat tarvitsevat viranomaisten toimenpiteitä hyväksi havaittujen käytäntöjen omaksumiseksi, teollisuuden osallistumista helppokäyttöisen teknologian tarjoamiseen markkinoille, innovatiivista tutkimustoimintaa, kansallisia tietoyhteiskuntaan osallistamisen ohjelmia sekä vapaaehtoisia sopimuksia kaikkien osapuolten välillä.”

Onpahan ympäripyöreää kapulointia.

Tämän Suomen komission viikkotiedotteessa olleen uutisen jäljille johdatti kotoinen Suomen DfA -sivustomme, josta ei oikein tiedä mitä mieltä siitä pitäisi olla. Ehkä kuvaavinta on se, että koska en muista osoitetta ulkoa, ja etsin sitä suoraan Stakesin sivujen hakukoneen avulla, niin hakusanan kirjoitettuani ja enteriä napautettuani fonttikoko sivulla suureni. Tässä on joko todella loistokkaasti onnistuttu arvaamaan DfA-hakusanan käyttäjien todellinen saavutettavuustarve, tai sitten insinöörit ovat saaneet luotua kertakaikkisen mielenkiintoisen toiminnon arvatenkin varsin vahingossa. Yhtä kaikki, tätä en olettanut saavani. Mutta en pidätä hengitystäni myöskään odotellessa saavutettavuuslainsäädäntöä Suomeen ihan lähivuosina.