
Joillakin niitä löytyy hatusta, mutta meillä ne saavat kasvaa villisti pihalla. Kaunista vappua!
Monthly Archives: huhtikuu 2006
Ei mikä tahansa vessakirjoitus
Taidetta haavoihin

Olen tähän saakka herättänyt hilpeyttä käyttämällä sitkeästi Peppi Pitkätossu -laastareita, mutta nyt on saatavana myöskin “aikuisempi” vaihtoehto. 3M:n Nexcare-laastareiden uusi sarja on saanut innoituksensa 50-luvun pop-taiteesta, ja siitä myöskin nimi: Sensitive Pop Art.
Kyllä taas kelpaa.
Suuri tuntematon
Brittiläinen opiskelija Andy Higgs on perehtynyt tutkielmassaan sikäläisten pk-yritysten tietoisuuteen webin saavutettavuudesta ja standardeista. Tulokset ovat surullista luettavaa: 30 yritystä kattaneessa tutkimuksessa kävi ilmi, että suurin osa yrityksistä ei ollut edes kuullut saavutettavuudesta, saati että olisi tiennyt niistä laillisista vaatimuksista, joita siihen liittyy. Suurimmiksi syiksi surkeaan tilanteeseen nousivat asian heikko julkisuus mediassa, valtionjohdon huono tiedottaminen asiasta sekä web-suunnittelijoiden itsensä kielteinen asenne saavutettavuusosaamisen päivittämiseen. Onnetonta. [via]
Luulenpa, että jos joku päättäisi tehdä Suomessa samankaltaisen tutkimuksen, tulokset eivät juuri tästä poikkeaisi.
Mistä tulikin mieleeni, että Suomen DfA-verkoston sivuilla ylläpidetään listaa aiheeseen liittyvistä tutkimuksista ja opinnäytetöistä. Se ei ole pitkä, ja verkkopalveluiden saavutettavuuteen liittyvät työt loistavat poissaolollaan. Nyt kipinkapin ilmoittamaan tekijöille töistä, jos sellaisia on!
Hiukan toisenlainen opas
Web Accessibility Best Practices on tavallisista saavutettavuusohjeista hiukan poikkeava opas sikäli, että siinä ei niinkään keskitytä saavutettavuuden teknisten vaatimusten täyttämiseen, vaan sivustojen toiminnallisuuteen niin, että ne ovat kaikkien käyttäjien saavutettavissa.
“They are inspired by the needs of people with disabilities but are designed to give all users more options and control when accessing web resources, hence the name ‘user-centered’ design practices. In this user-centered approach, less assumptions are made about what technologies will be used to access a web resource and more options are provided that allow use of a broader range of technologies and the ability to restyle information for their own needs.”
Lisää vastaavia linkkejä löytyy myös Saavutettava.fi:n linkkilistalta.
Lue myös: Nearly 75 percent of FTSE 100 company websites fail to meet minimum accessibility requirements.
