Retrospektiivi – vuoden viimeinen meemi

Vihonviimeisen perjantainelosen jäädessä puuttumaan virkanainen teki naisen työn ja keksi kysymykset itse. Näihin kysymyksiin ja vastauksiin on hyvä lopettaa tämä vuosi, kaivaa kaapista korvatulpat esiin ja suunnata raketteja uhmaten kohti entistä ehompaa uutta vuotta. Parhautta kaikille!

1. Merkittävin tapahtuma elämässä vuonna 2005?
On vaikeaa nimetä mitään yhtä yksittäistä tapahtumaa, mutta yleisesti ottaen kärsivällisyyteni tuntuu kehittyneen rahtusen. Ajattelen mieluummin niin kuin että olisin uponnut välinpitämättömyyden suohon.

2. Mukavin muisto vuodelta 2005?
Ilosaarirock ja siihen liittyvä oheistoiminta oli tänä vuonna vielä tavallistakin mukavampaa.

3. Ikävintä vuonna 2005?
Kroppa muistuttaa siitä, ettei tässä enää olla ihan teini-iässä, ja että stressilläkin on rajansa.

4. Mieleenpainuvin uudenvuodenjuhlamuisto?
Huonona juhlapyhien viettäjänä suurin osa kansallisista juhlapäivistä lipuu ohi jälkiä jättämättä. Mieleen tulee kaksi kuvaa, joista toisessa olen ala-asteikäinen, kaadan sulaa tinaa oranssiin muoviämpäriin ja syön nakkeja, enkä pelkää ilotulitusta torilla. Toisessa savuisen baarin valot sammuvat h-hetkellä, uudenvuodenhalauksia satelee, ja bändi lavalla jatkaa soittoa riehakkaimman ilakoinnin laannuttua. Tiedättekö, parhaiten mieleen on jäänyt se hetki, kun Suomi voitti lätkän MM-kultaa. Tällainen juhlija olen – enkä lupaa parantaa tapojani myöskään ensi vuonna. :-)

Välipäivien sietämätön keveys

Näin helppoa on rikkoa pysyväismääräystä! (Sori PA.)

Lomaa on vielä jäljellä, mutta se jatkuu pääkaupungin plussakelissä. Haikeana jätin taakse tähtikirkkaan taivaan ja viisitoista pakkasastetta. Onneksi täällä on sentään lunta.

Muista lomista poiketen tällä kertaa onnistuin jopa törmäämään yhteen (1) ihmiseen, joka selittämättä ainakin suurinpiirtein tiesi mitä leipätyöni pitää sisällään. Varmuuden vuoksi en koskaan käytä ammatistani kertoessani virallista, ulkomaankielistä titteliäni, sillä sitä ei tajua kukaan. Käännöksenkin kanssa on vähän niin ja näin. Sekin oli poikkeus, ettei töistä tullut puhuttua kuin tuo yksi kerta. Ihanaa.

Mutta niin irti arjesta en ollut, etten olisi tehnyt useampiakin käytettävyyteen ja kaiken teknistymiseen liittyviä havaintoja. Joululahjoja jaellessa tuli oivallinen tilaisuus seurata aitiopaikalta, kuinka esimerkiksi erilaisten pakkausten avaaminen sujuu. Eipä taida moni tietää, että avausmekanismeja on joku insinööri suunnitellut (vaikkei aina uskoisi), sen verran hurjia kääremuovien teurastuksia sain todistaa. Aika monissa paketeissa kuitenkin on repäisynauha tai muu kikkare, mutta kuinka moni niitä käyttää? Sen sijaan kaivetaan teräase esiin ja tehdään pakkauksesta selvää. Käyhän se tietysti niinkin, jos samalla ei tule silponeeksi itse tuotetta tai omia sormiaan.

Erilaisten kahvinkeitinten, mikroaaltouunien, videoiden ja dvd-soitinten logiikkaa pähkäillessäni aloin entistä lujempaa toivoa, että niiden käyttömekanismit olisi jotenkin standardisoitu. Että kun osaat käyttää yhtä, osaat käyttää kaikkia. Eniten päänvaivaa aiheutti eräskin yleiskaukosäädin, jonka suomenkieliset käyttöohjeet loistivat poissaolollaan. On aina yhtä virkistävää ottaa uutta laitetta käyttöön niin, että kaiken joutuu tekemään sokkona: ei siksi, ettei vieraskielisiä ohjeita ymmärtäisi, vaan siksi, ettei itse laite anna minkäänlaista palautetta siitä, onnistuiko ohjelmointi. Yritys ja erehdys ei olekaan vielä sukupuuttoon kuollut oppimisen tapa. Onneksi sentään vielä reilut 10 vuotta sitten vaivannut yrittämisen pelko (jos se räjähtää!) on jo kadonnut, mutta vielä se on sen verran tuoreessa muistissa, että ymmärrän niitä, jotka turhautuneina ähkäisevät koko elämän olevan siirtymässä verkkoon. Niille, jotka eivät ole syntyneet hiiri kädessä, on pankkiautomaattien käytön opettelukin ollut iso askel.

Ennen matkustelua ennätin ohimennen paneutua yllättäen joululahjaksi saadun iPod shufflen sielunelämään. Tähän saakka en ole minkäänlaisia kannettavia soittimia harrastanut (kasetti-walkmaneja ei kai lasketa), joten käyttökokemuksen suhteen olen tabula rasa. Voiko se oikeasti olla niin helppoa ja nopeaa? Pedanttia organisaattoria hiukan ärsyttää iPodin mainoslause, jonka mukaan “satunnainen on paras järjestys”, mutta olkoon menneeksi. Jatkan tutkimuksia hämmentyneen tyytyväisenä.

Tyytyväisyyttä lisää se, että löysin vihdoin kauan kaipaamani ihanan lämpöisen ja riittävän hassun hatun. Luonnollisesti vuosi vaihtuu ilmeisen leutona niin, ettei siinä paljon hattuja tarvita. Ilahduttaa se silti tuolla hattuhyllyllä pakkasia odotellessa!

hassu hattu

Kokelaat syynissä, osa 3

Tontut ovat ahkeroineet myös joulunpyhinä, ja siitä oivana esimerkkinä on Saavutettava.fi:n presidenttikatsauksen kolmas osa: Presidenttiehdokkaiden kampanjasivut – osa 3. Artikkelisarjan viimeisessä osassa tarkastetaan Matti Vanhasen, Arto Lahden ja Tarja Halosen presidenttikampanjaa ajavien sivustojen saavutettavuus.

Toisin kuin eräät, minä käännän pankolla kylkeä ja jatkan häpeämättömästi lomailua susirajan alati kipakammaksi käyvässä pakkasessa. Toppahousut on pop!

Valoa kohti

klikkaa kynttilää!
Rauhallista joulua kaikille!

(klikkaa kuvaa)


Perjantainelosen teemana on sopivasti jouluaatto. [via]

1. Miten vietät jouluaaton, vai vietätkö?
Läheisten kanssa koti-kotona, missä maa on valkoinen ja mittari pakkasella.

2. Mikä mielestäsi on tärkeintä joulussa?
Lämpö ja rauha.

3. Tiedätkö ketään joka on yksin jouluna?
Tiedän montakin. Lämmöllä ajattelen niitä, joille se ei ole vapaaehtoinen valinta.

4. Mikä on hienoin kokemasi joulu?
Se oli varmaan jokin niistä lapsuuden jouluista, jolloin joulupukki ajoi reellä lumiseen pihaan heti sen jälkeen, kun kinkku oli paistettu ja joulusaunassa pesty kuusenhakumatkan jäljet pois.

Kuilun partaalla

Mobile Phones and other Technology can narrow Social Divides -uutinen kertoo brittiläisestä tutkimuksesta, jossa kävi ilmi, että vastoin yleistä oletusta kännykät voivatkin toimia sosiaalisen kuilun kaventajana. Kännykät ovat yhä useamman ulottuvilla toisin kuin tietokoneet, joiden käytön on nähty jakavan kansalaisia a- ja b-luokkaan. “For instance, mobile phones are being used by homeless people to avoid the problems of not having a permanent address, leaving a mobile number on job applications. Medical results can be texted to the patient without someone else answering the phone. Elderly folk are playing chess with friends across the world.”

Tämä uutinen, taannoinen kommentti Saavutettava.fi:n artikkeliin ja ärtynyt yritykseni tavoittaa tuttavaa* turhaan sähköpostitse palauttivat tehokkaasti mieleen sen tosiasian, että kaikki eivät todellakaan käytä samoja viestintävälineitä, eikä kaikkia voi tavoittaa “yleisten” käytäntöjen mukaan. Olisi kuitenkin tärkeää muistaa kuinka toimitaan silloin kun teknisiä apuvälineitä ei ole käsillä. Ei mene aikaakaan, kun postimerkin ostamisesta tulee eksoottinen extreme-elämys. Kaikki eivät kuitenkaan ole naimisissa tietokoneidensa kanssa, ja vielä niitäkin on, joita supernopea kaapeli ei kytke verkkoon vuorokauden jokaisena tuntina.

Muistatteko vielä ne ajat, jolloin luonteva osa verkkosivujen suunnittelua oli huolehtia siitä, että niiden koko pysyy riittävän pienenä ja sitä myöten helposti avautuvana myös hitaiden yhteyksien päässä oleville? Eikö vain nykyisin ennakko-oletuksena ole vähintään laajakaistayhteys ja tehokas masiina? Ja kuinka kulmakarvat kohoavatkaan, kun joku reliikki joskus tohtii mainita ääneen nauttivansa yhä modeemin ruksutuksesta? Sehän on melkein yhtä outoa kuin sellainen ihminen, jolla ei ole kännykkää.

* Tietokone oli huollossa, kuulin. Ensimmäisessä päähäni tulleessa ajatuksessa ihmettelin, kuinka tuttuni ei viikkoja (!) kestävän huollon aikana koe tarpeelliseksi hakeutua jonnekin toisaalle sähköpostejaan lukemaan. Toisessa ajatuksessa edellinen hävetti, ja kolmannessa olin kateellinen siitä, että on vielä sellaisiakin ihmisiä, joista sähköinen viestintä ei ole saanut niskaotetta. Alkoi tuntua aika huvittavalta tämä oma jaakobinpainini siitä, ottaisinko läppärin joululomalle mukaan.