Kyselyn tuloksia

Euroopan komissio järjesti taannoin kyselyn saavutettavuudesta, ja tänään julkistettiin sen tulokset. Kyselyn mukaan mm. 90% vastanneista oli sitä mieltä, että kaikissa julkisissa ICT-palveluiden hankinnoissa tulisi vaatia saavutettavuutta. Miltei yhtä suuri osa vastaajista piti tärkeänä kaikkien palveluiden yhteentoimivuutta – mikä voidaan parhaiten varmistaa standardeja noudattamalla.

EU:n toimintaperiaatteena on ensisijaisesti ollut rohkaista ja kannustaa toimijoita ottamaan saavutettavuusperiaatteet ja standardit huomioon. Mutta mitäpä siellä tiedotteen viime riveillä lukeekaan: “Other measures (including possible further legislation at EU level) may be considered two years from now, in the light of progress and the impact that these non-mandatory measures will have had on improving accessibility in Europe.”

Maailmaa parantamassa

Innovative Design Inspired by Accessibility on kelpo artikkeli saavutettavuudesta: se käy läpi perusasiat, mutta tarjoaa myös uusia näkökulmia niille, jotka jo entuudestaan tietävät miksi saavutettavuudesta pitäisi välittää. Tietyissä olosuhteissa laitteiden ja sovellusten käyttäminen voi olla ongelmallista, vaikkei kärsisi minkäänlaisista vammoista, ja silloin saavutettavuuden huomioiminen on ehdoton etu: “Some situations create limitations that are similar to those experienced by people with disabilities. A small screen on a mobile device simulates the ‘soda straw’ experience of someone using a screen magifier on an average-sized monitor. A person using a kiosk in a shopping mall is surrounded by noise and unable to hear the audio of a presentation, simulating the experience of someone who is hard of hearing. A mechanic working on the underside of an airplane needs to access information without removing his or her hands or eyes from the task.”

Tällaisten ongelmien ratkaiseminen vaatii luovuutta ja innovatiivisuutta, ja ne voivat samalla toimia erinomaisina inspiraation lähteinä. Artikkelissa on oiva yhteenveto erilaisista rajoitteista ja tarpeista sekä niihin liittyvistä harjoituksista, joita tekemällä kuka tahansa voi kokeilla miltä eläminen tuntuu vaikkapa ilman kuuloaistia. Jos barrikadeille nouseminen ei ole sun juttu, voi maailmaa lähteä muuttamaan vaikkapa ottamalla saavutettavuuden suunnittelun lähtökohdaksi: “Innovative design inspired by accessibility will help you create Web applications that change the way we communicate, work, shop, or play and increase the number of people participating in the resulting communities.”

Elinikäisesti oppimassa

Taisin menettää kaikki isovanhempani liian varhain, tai sitten keski-ikä kolkuttaa todella voimallisesti ovellani, koska bongaan jatkuvalla syötöllä näitä ikääntyviä käsitteleviä uutisaiheita. Teknologisesti taitavien ikääntyvien määrä kasvaa jatkuvasti, joten kännyköiden käytön ohella kuvioon sopii hyvin myös se, että sama käyttäjäryhmä on tulevaisuudessa näkyvästi edustettuna myös monien muiden sähköisten palveluiden käyttäjänä. Elinikäisen oppimisen periaatteen mukaisesti voidaan hyvällä syyllä olettaa, että ikääntyvien joukossa on runsaasti myös verkko-opiskelijoita, joilla on omat erityistarpeensa. Niistä kertoo Wired Seniors.

Mutta vaikka verkko-opiskelu muuten sujuisikin, tuo ikääntyminen mukanaan tiettyjä fyysisiä rajoitteita, jotka tulisi huomioida silloin, kun verkko-oppimisympäristöjä suunnitellaan. Näkökyky prakaa, eikä nopeuskaan ole enää teini-ikäisen luokkaa. Saavutettavuusperiaatteita noudattamalla päästään jo hyvin pitkälle, mutta niiden lisäksi hyvä web-suunnittelun tarkistuslista on mm. Making Your Website Senior Friendly. Vieläkin tärkeämpää olisi kuitenkin tarjota senioreille mahdollisuuksia tiedon valtateillä kruisailuun. Korttelinörteille töitä?

Kännykkä kaikille ja rahat pankkiin

Aamun Hesarissa oli testattu matkapuhelimia ikääntyneiden käyttäjien tarpeita silmällä pitäen. Tulos oli se, mikä tiedettiin jo entuudestaan: Ikäihmisille ei tehdä matkapuhelimia. Eivät kuulemma ikääntyneet halua profiloitua, eh, ikääntyneiksi, ja ostaa kohderyhmälle suunniteltuja puhelimia. No, jos meille pystytään myymään huulipunapuikkoja muistuttavia kännyköitä, niin kuinka vaikeaa voi olla markkinoida helppokäyttöisiä, vanhenevalle väestönosalle sopivia puhelimia?

Opin äsken sen, että ihmisen omistama puhelin ei kerro yhtään mitään hänen taidoistaan käyttää matkapuhelimia. Kuinkahan paljon kännyköiden, tietokoneiden ja eri ohjelmistojen ominaisuuksista jää käyttämättä siksi, ettei käyttäjä a) osaa käyttää niitä b) halua käyttää niitä c) tarvitse niitä d) tiedä niiden olemassaolosta?

Ai niin, taannoin tutkittiin verkkopankkejakin.

Tiistaivitonen

Sunnuntaivitonen antoi odottaa itseään tiistaihin saakka, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tiedossa jälleen tarpeettomia tiedonmuruja. Kaikki kun ei kuitenkaan tässä elämässä ole pelkkää käytettävyyttä. [via]

1. Miten tunnistaisimme sinut tositeeveeohjelmasta?
Minä olen se tukka pystyssä, naama nutturalla, taka-alalla tarkkailemassa oleva porkkananpurija.

2. Millä tavalla luulet muiden kuvailevan sinua autoilijana?
Taitaisivat jäädä sanattomiksi, sillä harvalla on kokemusta meikäläisen autoilusta.

3. Millainen olet itse mielestäsi ratin takana?
Edellisestä ajokerrasta on todella monta vuotta, joten tätä nykyä tuskin saisin autoa edes liikkeelle. Mutta silloin kun ajoin, olin mielestäni turvallinen ja järkevä kuski.

4. Kuvaile asentosi sohvalla kun katsot televisiota.
Kylkinoja.

5. Mikä olisi nimesi Hullunkuriset Perheet -pelissä?
Maisteri Tietäväinen.