Website Accessibility: Something in the Air -artikkelissa on tarjolla hyvä yhteenveto siitä, missä saavutettavuuslainsäädännössä mennään Amerikassa ja Briteissä. Vastikään myös pieniltä yrityksiltä on alettu edellyttää saavutettavuuden huomioimista verkkosivuillaan ja intraneteissään. Oikeusjuttuja on luvassa etenkin Jenkkilässä, oikeuteen haastamisen luvatussa maassa: “If you are a business owner defending yourself against a disabled user who can prove that he is required to use a mouse to access your site even though he is unable to, you will lose.”

Lakijuttujen lisäksi saavutettavuuden laiminlyöminen ei tee hyvää bisnekselle: “[...] the disabled Web user will not be the only person to take his custom elsewhere if he finds it difficult to access and navigate a Website. [...] Not only will you lose that person’s custom forever but also 70% of his friends, family and acquaintances that he tells about your Website.”

Jotenkin on enemmän kuin sääli, että ihmisten erilaisuuden huomioiminen pitää säätää lailla ja määritellä raastuvassa. Euroopan tasolla ei vielä olla näin pitkällä, mutta Euroopan parlamentin päätöslauselma meiltäkin löytyy. Se on pitkä kuin nälkävuosi ja semmoista kapulakieltä, että kurkkua kuivaa. “Nykyään standardit ovat kehittyneitä, mutta kun verkkosivujen suunnittelijat ja toimeksiantajat soveltavat niitä epäasianmukaisesti, monista verkkosivuista tulee saavuttamattomia”, lauselmassa todetaan. Niinpä.

Näin jälleen kerran punaista lukiessani Guardianin artikkelia saavutettavien www-sivustojen tekemisen vaikeudesta: From an alt point of view. Vaikka sivustojen saavutettavuus [saarivaltiossa] onkin parantunut, on monien sivustojen käytettävyys edelleen niin ja näin kehnon suunnittelun ja epäilemättä vielä kehnompien asenteiden takia. Ja vaikka saavutettavuus ja käytettävyys eivät olekaan sama asia, ovat ne saman kolikon eri puolia.

Mikä ihme saavutettavuuden ja standardien huomioimisessa on niin vaikeaa? Ymmärrän kyllä jos osaamista puuttuu, mutta silloin sitä osaamista voisi hankkia sen sijaan, että kohautetaan olkapäitä. Tämä tekosyy on kenties ärsyttävin kaikista: “Many designers, however, feel that complying with W3C guidelines ruins the look and feel of their sites.” Voi hyvän tähen!

Jaksan silti uskoa, että hyvää tahtoa löytyy useammaltakin tekijältä, mutta tahtotila ei aina näy toteutuksessa saakka – tai sille ei anneta edes mahdollisuutta näkyä. Surullisin tilanne on silloin, jos johdon tasolla ei ymmärretä asian tärkeyttä, vaan lakaistaan se maton alle toteamalla, että hyvinhän tämä kauppa on käynyt tähänkin saakka sivujen epävalidista koodista ja huonosta käytettävyydestä huolimatta. Siinä on hankalaa työntekijöidenkään tiukkojen aikataulujen puristuksessa yrittää opetella uutta ja muuttaa käytäntöjä. “It is one more thing to learn [...], but it pays dividends. You have to make accessibility and usability part of the culture of designing and building websites.”

Kyllä käytettävyyden ja saavutettavuuden pitäisi olla kaikkien asia, ja on kovin lyhytnäköistä porskutella menemään muusta maailmasta välittämättä. Suomessa taitaa olla vielä matkaa sekä alan lainsäädäntöön että siihen, että joku korkeampi taho asiaan puuttuisi, mutta kuitenkin: “Most observers believe it is only a matter of time before a company ends up in court over its failure to provide internet accessibility – attracting both bad publicity and legal expenses.” Sitä odotellessa.