Härpättimiä tytöille

Shinyshiny.tv:ssä blogataan kaikenlaisista teknisistä vempaimista, joiden arvellaan olevan tyttöjen makuun – ja kyllähän minäkin kieltämättä voisin ottaa pinkin iBookin tai ihanaisen punaisen BenQ-hiiren. Huumorilta sen sijaan vaikuttaa fiksu parfyymi, jonka annostelija osaa mukauttaa tuoksun määrän ympäristön mukaan. Sille saattaisi olla useammallakin käyttöä. Lisää naisellisia turhuuksia voi ihastella vaikka Girls Stuff -verkkokaupassa (sen minkä niskat kestää).

Jumissa

Yksi tehokkaimmista keinoista pysyä poissa koneen ääreltä tai ihmisten ilmoilta on hankkia noidannuoli. Muutama päivä on mennyt auvoisasti lääketokkurassa, mutta tänään päätä pystyy liikuttamaan sivusuunnassa ja kengätkin sai vedettyä jalkaan. Jumittavat hartiat voivat kuulemma johtua tylsästä työstä, mutta minä kyllä luulen, että vieläkin tehokkaammin ne voi saavuttaa huonolla ergonomialla ja läpivedolla. Kaurapussi on paras ystävä!

Tunnustuksellista

Pinserin samik tunnustaa kaksi asiaa, joista olisi ehkä viisaampaa vaieta ja haastaa muut bloggaajat mukaan meemiin. No, miehän lähen heti! Yllättäen aiheet ovatkin aika lailla samansuuntaiset kuin meemin isällä.

Kaksi tunnustusta, jotka olisi parempi jättää kertomatta:

  • Jaksoin lukea Tarua sormusten herrasta suunnilleen sivulle 40, jonka jälkeen päätin, että kiitos, mutta ei kiitos. En siis ole lukenut kirjaa enkä nähnyt yhtään LOTR-leffaa enkä takuulla edes aio tehdä kumpaakaan.
  • Levyhyllystäni löytyy Jari Sillanpään tuotanto liki kokonaisuudessaan.

Mutta eiväthän nämä nyt niin pahoja olekaan. :-)

Lisäys: Jaa että tähän juttuun liittyi vielä se, että pitää haastaa joku muu mukaan. No, miehän haastan vaikka Visan!

Kysyntää kaikkien alojen asiantuntijoille

Kuulostaapa lohdulliselta saada tietää, että laveasta osaamisesta on hyötyä ICT-uralla, kun omat kiinnostuksen kohteet muuttavat muotoaan joka päivä – tietyssä viitekehyksessä tietenkin. Tuoreen raportin mukaan insinöörit ja kauppatieteilijät porskuttavat kärjessä edelleen, mutta myös sosiaalista osaamista kaivataan yhä enemmän. Kielitaitovaatimukset kuulemma hidastavat ulkomaalaisten rekrytointia, koska suomalaisten asiakkaiden kanssa suomen kielen hallinta on tärkeää. Tässä kohdassa kehottaisin kyllä kiinnittämään enemmän huomiota myös ihan kotimaisten osaajien äidinkielen taitoon – ei taida ICT-ala olla malliesimerkki hyvästä suomen kielen taidosta, vaikka työntekijän synnyinmaa olisikin Suomi.