Iski pitsanhimo, joten suunnistin Kotipizzan sivuille. Ne olivat uudistuneet, ja kuten edellisellä, ja sitäkin edellisellä kerralla, jouduin rekisteröitymään taas uudelleen. Yllättävän vaikeaa tuntuu olevan siirtää tunnuksia uuteen järjestelmään.

Huokaisten totesin, että jälleen kerran uudistus oli tehty huonompaan suuntaan, niin kuin trendi tuntuu aika monen viimeaikaisen sivustouudistuksen kohdalla olleen. Pizzatilauksen tekemisen pitäisi olla helppoa kuin heinänteko, mutta se ei ollut. Kotipizzassa eivät oikein tuntuneet tietävän että ollako pitsaketju vai Foodora.

Tein tilauksen, maksoin ja ennen pitkää pitsakuski soitti pihalta kysyen mihin rappuun pizza pitikään tuoda. Tämä tieto kun ei uudessa järjestelmässä aina välity liikkeelle saakka. Ennen kuin ehdin edes sanoa mitään, kuski pahoitteli uusia kotisivuja ja kertoi että niistä on tullut paljon kielteistä palautetta. En siis ollutkaan vanha jäärä ja vastarannankiiski huomioineni. Mutta korjauksia ollaan kuulemma tekemässä. Taitaa olla vähän pakko.

Jotenkin sitä vain toivoisi että vielä joskus maltettaisiin paitsi suunnitella käyttäjien kanssa, myös testata kunnolla nämä uudistettavat palvelut. Saattaapi muuten tulla yritykselle kalliiksi. Ei ehkä olisi kannattanut tehostamisen huumassa tappaa käytettävyysasiantuntijoiden ammattikuntaa sukupuuttoon.