Helsingin Sanomien pääkirjoitus tänään on saanut aikaan kuhinaa sosiaalisessa mediassa. ”Kuluneen vuoden aikana on paljastunut, kuinka perinpohjaisesti Suomen toimitusjohtajat ja kansliapäälliköt haaskasivat internetin etsikkoajan. 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun buumin aikaan verkkoon investoitiin. Juuri silloin syntyivät sähköiset henkilökortit ja ensimmäiset nettikaupat. Nokia oli edelläkävijä ja Suomi huuman mallimaa. Kun kupla puhkesi, into laantui”, Jussi Pullinen kirjoittaa.

Kaikki tämä on helppo allekirjoittaa. Olen innokas verkkokauppojen asiakas, ja juuri verkkokaupoissa suomalainen osaamattomuus tulee räikeästi vastaan. Jos kohta kivijalan palveluissakaan ei ole aina hurraamista, niin verkossa palvelu on useimmiten surkeaa, tai täysin olematonta, ja toimitusajat pitkiä. Kyselyihin ei vastata, sähköposteja ei lueta. Ehkä asiakkaita riittää muutenkin. Haluaisin kantaa rahani pienille yrittäjille, joita ei joka kadunkulmasta löydy, mutta he itse tekevät siitä usein mahdotonta.

Hyvä esimerkki on viime viikonlopulta, jolloin surffailin hajamielisesti koti- ja ulkomaisten verkkokauppojen sivuilla. Päädyin tekemään kaksi ostosta suomalaisista verkkokaupoista ja yhden sveitsiläisestä. Laitoin sveitsiläiseen kauppaan tuotekyselyn kaikkien virka-aikojen ulkopuolella myöhään perjantai-iltana ja sain vastauksen puolessa tunnissa. Täysin odottamatonta – ja kuinka ilahduttavaa! Tein ostokseni, sain tuotteen kotiin tiistaina. Tiistaina.

Suomalaisista verkkokaupoista ei ole kuulunut – paitsi siitä toisesta, jolta sain tänään sähköpostissa tiedon, että tilaukseni on nyt käsitelty. Uskaltaisinkohan odottaa sitä perille jo ensi viikon lopulla? Nähtäväksi jää kuinka kauan toisessa tilauksessa kestää. Ehkä se tulee kuitenkin nopeammin kuin eräälle kotimaiselle yrittäjälle vuosi sitten jättämäni tarjouspyyntö, johon ei vielä tänä päivänäkään ole vastattu.