Vietin eilen maailman käytettävyyspäivän iltapäivää SIGCHI Finlandin jokavuotisessa syysseminaarissa, jonka järjestäjänä toimi tällä kertaa Yle, ja jonka aiheena oli esteettömyys.

Ja propsit Ylelle! En muista että koskaan aikaisemmin SIGCHI Finlandin syysseminaareissa olisi ollut vastaavaa osanottajamäärää: Ison Pajan auditorio oli täpötäynnä. Kiitos kuuluu eittämättä aikaisempia vuosia merkittävästi paremmalle tiedotuskampanjalle, kun seminaarille oli oma Facebook-ryhmäkin pelkän sähköpostilistan sijaan, ja sosiaalisissa verkostoissa oli positiivista kuhinaa jo hyvissä ajoin.

Ylen Verkkopalvelujen esteettömyys -seminaarisivu pitää sisällään kaiken olennaisen tiedon tapahtumasta esitysmateriaaleineen ja Qaiku- ym. linkkeineen, ja ehkä se ilmestyy jossain vaiheessa Areenaankin, joten en käy kertaamaan sitä tässä. Mitään erityisen uutta ohjelmassa ei ollut, vaan ennemminkin tervetullutta kertausta perusasioista. Aiheeseen aikaisemmin perehtymättömät saivat varmasti rautaisannoksen esteettömyystietoutta.

Yleistunnelmasta pitää sen sijaan sanoa sananen, sillä se oli mielestäni ihan poikkeuksellisen hilpeä. Monissa esteettömyysseminaareissa istuneena en ole aikaisemmin kokenut sitä, että aikaisemmin aiheeseen liittynyt jäykistely loisti poissaolollaan, ja kukin esiintyjä sai yleisöstä irti spontaaneja nauruja ehkä suunnittelemattomastikin. Hyvät esiintyjät, siis.

Jouduin ikäväkseni poistumaan kesken paneelin, joten kuulematta jäi se, löytyikö konsensus siitä, miten verkkosivujen esteettömyyttä saisi lisättyä. En itse jaksa uskoa pelkkään Jungnerinkin hehkuttamaan goodwilliin, vaan arvelen jonkinlaisen lainsäädännön olevan paikallaan ennen kuin oikeasti alkaa tapahtua. Niin ikään jäin itse miettimään sitä, että mistä kaikki tekijät saavat oppia esteettömien verkkosivujen tekemiseen, koska tietääkseni sitä ei juuri missään erikseen opeteta, jos kohta edes osana muuta koulutusta. Emme kai luota siihen, että kyllä ne devaajat/suunnittelijat/designerit hankkivat oppinsa itse? Saisiko lainsäädäntö johtoportaan oivaltamaan asian tärkeyden ja panostamaan siihen, että työntekijöillä on tarvittava tietous – ja tarvitaanko laki, ennen kuin oppilaitoksista saa koulutusta alalle?