Taustamusiikkia käyttäjälähtöiselle digitalisaatiolle

In the future when all’s well

Ticking away

Armed with wealth and
The best of health
In the future when all’s well
I will lie down and be counted
In the future when all’s well

(Morrissey)

No, mitäs sosiaalisessa mediassa tapahtuu seuraavan kymmenen vuoden aikana? Tämä lienee se kysymys, jonka olen useimmin kuullut viime aikoina vanhoja tuttuja tavatessa. En vain ole löytänyt kristallipalloa, johon katsomalla sen tietäisin ja voisin vastata kysymykseen, sillä kaikki on mahdollista, tai ainakin mahdollisuuksia on monia.

Kaksi ennakointiin liittyvää isoa työpajasessiota läpikäyneenä tuntuu siltä, että opittavaa on paljon ja että ennakoinnin maailma on iso, vaikka kurkistaisimmekin ”vain” Suomeen. Voi puhua tulevaisuuspoluista ja mahdollisista maailmoista, mutta oraakkeliksi ei taida kenestäkään olla. Muotoilulla ja kulutustrendeillä on ollut ennakoinnissa vähänlaisesti jalansijaa ainakin yritysmaailman ulkopuolella, mutta toiveissa on, että tilanne muuttuu. Tätä muutosta yritän saada osaltani aikaan.

Voinkin siis puhua vain omasta tulevaisuudestani, enkä kovin tarkasti edes siitä. Tällä hetkellä kuitenkin näyttää siltä, että tiedossa on yhteistyötä sellaisten tahojen kanssa, joihin olen jo kauan toivonut ammatillisissa merkeissä törmääväni. Sehän tarkoittaa samalla sitä, että käytettävyys ja saavutettavuus saavat entistä suuremman painoarvon. Niiltä osin näkyy valoa tunnelin päässä.

1 Comment

  1. Marko

    Niinhän se usein menee, että silmäkarkki ja ylimääräinen kekkulointi [<- ammattitermi] ovat ne joita uusimmissa asioissa aina ensimmäiseksi korostetaan – tämä on nähtävissä mm. videopelipuolellakin – ja käytettävyys tulee aina perässä.

    Uskoisin, että sosiaalisten medioiden tulevaisuus merkitsee nimenomaan parempaa käytettävyyttä ja myös sitä, että niiden käyttö muuttuu tavanomaisemmaksi osaksi arkea, sekä stabiilimmaksi ja varmemmaksi, kuten kaikki muukin kun alkuvaiheesta on päästy.

© 2024 Matkalla

Theme by Anders NorenUp ↑