Katselin tyytymättömänä Flickr-kuviani: onpa niitä vähän! Onpa päivitys- ja kuvanottotahtini taantunut! Pöh. Paremmin ei mene täällä blogin puolellakaan. Miksen enää kirjoita yhtä usein kuin ennen? Siksikö, ettei ole sanottavaa? Vai kenties siksi, että sanottavat ovat nykyisin kahden lauseen mittaisia, välitöntä palautetta odottavia purskauksia, johon tämä väline ei vain sovi? Mikroblogissakaan en oikein enää viihdy. Muutkin blogit tuntuvat hidastaneen päivitystahtiaan. Mitä hittoa on tapahtumassa?
Syytän välineitä, ainakin osittain. Sen jälkeen kun jouduin luopumaan N95:sta, on kuvaustahtini romahtanut dramaattisesti. E-sarjan puhelinten, joita työnantajat tarjoavat, kamerat nyt eivät vain aja samaa asiaa, eivät ollenkaan. Digipokkaria en ole oppinut kuljettamaan mukana, vaikka minulla sellainen on, ja sitä paitsi se on kaltaiselleni hetkessä elävälle satunnaiskuvaajalle aivan liian hidas. (Jos joku keksisi punaisen järjestelmäkameran, niin sellaista saattaisin jaksaakin raahata mukana, mutta en toki aina sitäkään.) Siis: ei kätevää kameraa, ei kuvaa. Ja tietenkin silloin, kun väline uupuu, kuvauskohteita on koko ajan jonoksi asti. Tylsää.
Välineiden syy on ilmiselvästi sekin, että on helpompaa tokaista lause tai kaksi Facebookiin kuin kirjoittaa kokonainen blogikirjoitus. Ihan itseäni haastaakseni viritin tästä uudesta blogistani sen muotoisen, että tuoreimman kirjoituksen pitää olla edes vähän pidempi, koska muuten se näyttää hassulta. Tulos: haudon aiheita niin kauan, että tilaisuus menee ohi, niin kuin vaikka eilinen Jyrki J. Kasvin verkossa pidetty vaalitilaisuus. Siitäkin nimittäin piti kirjoittaa, mutta kirjoittamatta jäi. Puntaroin, että mitä haluaisin sanoa ja mistä, ja huomaan yhä useammin olevani työn ja muun elämän ristipaineessa tavalla, joka jättää paperin tyhjäksi.
Olenkin tainnut ryhtyä puhumaan enemmän. Mielenkiintoinen artikkeli lehdessä irrottaa minusta helposti vartin verran vaahtoamista lähipiirissä. Tekstiksi saakka se ei jalostu. Onko tämä paluuta menneeseen? Kun väline ei taivu tarpeeseen, palataan juurille? En enää edes rentoudu verkossa surffaillen, vaan käännän pään off-asentoon ja kellahdan television ääreen.
Ennustan: ei mene kauaakaan, kun tartun taas kirjaan. Sitä lukiessa en mieti, kuinka käy sosiaalisen median. Karkkipussin jälkeen maistuu taas ruisleipä.
Todella samanlaisia havaintoja olen tehnyt omasta verkkokäytöksestäni. Käsittämättömäksi leimaamaani Twitteriä olen ruvennut käyttämään mäkille löytyvän Tweetien myötä ja Facebook status päivityksistä on tullut jokapäiväinen harrastus iPhonen FB-aplikaation takia. Blogi sen sijaan maatuu ja samoin kuin siellä, suu käy aina tilanteen sattuessa kohdalle (ja vähän muutenkin).
Mutta ennustukseesi voin sanoa, että olen lukenut tänä vuonna ja kaksi kirjaa, mikä tarkoittaa noin 350% kasvua lukutahdissani. Kannattaa kokeilla.
Kameroita hiljattain tutkiessani mieleen jäi yksi pieni ja punainen Ixus. Mallia en tietenkään muista.
Minä olen yrittänyt pyristellä irti turhasta syyllisyydestä päivittämättömyyden vuoksi. Jos blogiin sopivaa kirjoitettavaa osuu eteen, sitten kirjoitan sitä. Ellei, niin sitten ei. Kun ideana kuitenkin oli alunperin kirjoittaa vain itselleen, tuntuisi hullulta rakentaa tästäkin uutta sitovaa velvollisuutta. Velvollisuudentunne tappaa ilon, ja sitten ei ainakaan tee mieli kirjoittaa.
Ja laajemminkin: se vaihtelee millä tavalla tekee mieli olla sosiaalinen. Mutta antaa vaihdella. Hyvähän se vain on, että ihmiset löytävät lisää itselleen sopivia julkaisukanavia ja olemisen tapoja.
Äh, sinähän kaipailit punaista _järjestelmä_kameraa, mitä kummaa mahdoin lukea.
Omiasi? :-) Tai ehkä et olettanut että nainen haluaisi järkkärin?
En tiedä miten löytyy suomesta, mutta Panasonicin Lumix GH1-mallia saa ainakin Japanista myös punaisena:
http://www.biccamera.com/bicbic/jsp/w/catalog/detail.jsp?JAN_CODE=4984824859180
Juuri saman kameran bongasin lehtijutusta viikonloppuna ja kävin jo testaamassa sitä. Vaikuttaa hyvältä!
Panin oman N82-luurini kiertoon lähipiirissä ja kieppasin 5800:n kautta E71:n käyttäjäksi. (iPhone edustaa pysyvyyttä tässä rytäkässä.) Mutta en ole kauheasti antanut tilapäisen kuvanlaadun huonontumisen rajoittaa näpsimistä. Olennaista itsellenikin on välitön julkaisu.
Digipokkarina minulla on Nikonin se malli, joka lähettää kuvat Wifillä eteenpäin. Nyt ilmeisesti Nikon MyPicturetownin tarjoama tila kuville on täyttynyt, koska yritys lähettää kuvia langattomati tuottaa ”server is full” -vikailmoituksen. Olen joutunut kaapelipiuhakakierteeseen ja vauvan valokuvablogin yleisö ihmettelee palvelutason huonontumista.