Karista ei tullut Twitter-käyttäjää, mutta Ollista tuli. Minusta ei ole tullut; ei siksi, että pelkäisin pikaviestimien ja mikrobloggaamisen mädättävän aivoni ja vievän viimeisetkin rippeet keskittymiskyvystäni, mutta ehkä siksi, että Twitter on makuuni vähän liian narsistinen; kuin tuuleen huutelisi, ja pääasia että ääni kuuluu. En tosin ole jaksanut juuri Twitteriin panostaakaan. Siellähän sitä paitsi ovat jo kaikki, joten minä voin ihan hyvin olla jossain muualla. Mutta missä?
Qaiku syntyi paikkaamaan kuolevaa Jaikua, mutta sinne kotiutuminen on ollut vähintäänkin haasteellista. Vaikka Qaiku näyttääkin paljon esikuvaltaan, se ei silti ole se. Vaikka siellä on samoja ihmisiä, se ei silti tunnu samalta. Eikä se ole sama.
Jaikun hidas kuolema on omaksi yllätykseksenikin ollut minulle vähän kuin rockklubi Kerubin menehtyminen aikoinaan – jokainen Joensuussa 90-luvulla aikaansa viettänyt ihminen tietää kyllä mistä puhun. Jaikua teki mieli lukea ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla, ihan niin kuin Kerubin ihania korvapuusteja olisi voinut mussuttaa aamusta iltaan ja pistää jukeboksista Red Hot Chili Peppersiä soimaan vielä viidennen kerran samana päivänä. Kerubin tilalle pystytetty Kerubin kuppila ei ole ollenkaan sama asia, vaikka se ulkoisilta puitteiltaan edeltäjäänsä muistuttaakin. Ja vaikka siellä hengaa edelleen niitä 90-luvulta tuttuja tyyppejä, niin alkuperäisen Kerubin tunnelma on muisto vain. Ei siellä tee mieli käydä.
Competitor designs: The danger of borrowing across contexts -artikkeli sivuaa samaa aihetta: Minkälainen tulee palvelusta, joka surutta lainaa yhden osan sieltä ja toisen tuolta? Omaleimainen? Tilkkutäkki? Pahimmassa tapauksessa mikään ei toimi, kun osat ovat toisistaan irrotettuja; parhaimmillaan taas palvelu saattaa tuntua tutulta ja siksi helpolta. Ehkä. En tosin muista ihan heti milloin niin olisi käynyt.
Kaikki kunnia Qaikun tekijöille, mutta ehkä sen olisikin pitänyt olla jotain ihan muuta kuin Jaiku 2.0; jokin omaleimainen, erilainen, ja siksi parempi.
Pisteet tuosta Kerubi-rinnastuksesta, eipä olisi voinut ihminen asiaa kauniimmin sanoa! Paitsi että mä en muista korvapuusteja..
Sieltähän sai ihania, isoja, vastaleivottuja korvapuusteja ja kahvin vitosella, vai oliko se kympillä. Ja tämä oli markka-aikaa. Ja hyviä sämpylöitä kans. Kerran mulle paistettiin siellä pihvi. Silkkaa parhautta, siis. :-)
Minulle kävi ihan samalla tavalla. En koskaan kotiutunut Qaikuun. Nykyään en käytä oikein mitää. Joskus päivitän Facebookin statusta.
Voih, milloin elämäni meni tällaiseksi.
Tuttuja ajatuksia, vaikka itse nyt olenkin yrittänyt totutella myös Qaikuun (joka ei todellakaan tunnu Jaikulta, vaikka tekijät sitä luulisivatkin).
Mutta kertokaapa te, jotka ette ole enää ”missään”, miltä elämä tuntuu ilman mikroblogia. Jäittekö kaipaamaan jotain, vai oliko se vain kiva kokeilu, joka kesti aikansa ja saikin unohtua?
Ehkä tässä vaiheessa on hyvä todeta, ettei meidän suunnitelmissamme ole missään vaiheessa ollut tehdä pelkästään ”jaiku 2.0”:llaa. Toki kuten olemme joka paikassa todenneet, myös qaikun etusivulla, että qaiku tribuuttasi vahvasti jaikua, ensin enemmän, sitten vähemmän.
Qaikulla on nyt ikää jonkun puolisentoista kuukautta, ja se on rakentunut jo huomattavasti siitä mistä lähdettiin liikkeelle. Se ei ole valmis, se on aika voimakkaasti kehittyvä. Vaihtoehto nykyiselle kehitysmallille olisi ollut puurtaa hupun alla useita kuukausia lisää, ja siellä oltaisiin itse asiassa luultavasti edelleen. Ehkä siinä olisi ollut hyviä puolia, mutta myös huonoja.
Pirjo, ei, emme luule että qaiku tuntuu jaikulta. Meidän tähtäin on siinä, että qaiku tuntuu qaikulta, ja meille se siltä jo tuntuu. Henkilökohtaiset fiiliskysymykset ovat kuitenkin aina oman pään juttuja, joten ne menevät miten menevät.
En tiedä meneekö jo liikaakin keittiöpsykologian puolelle, mutta jos qaikua ajattelee juuri jaiku2.0:na tai tuumaa vahvasti, ettei tunnelma ole hyvä ja ettei kiinnosta, niin ehkä siihen on hankala tottua; päätöshän paikan toimivuudesta omiin tarpeisiin on jo alitajuntaisesti hieman ennalta tehty. Ja tunnelmahan muodostuu ihan lopulta niistä oman lähipiiriin ihmisistä palvelussa ja heidän aktiivisuudestaan. Tähän taas vaikuttaa osin myös oma aktiivisuus.
Mutta taas, ei siinä ole mitään vikaa. Me jatkamme Qaikun kehittämistä oman suunnitelmamme mukaisesti, ja toivottavasti se alkaa jossain vaiheessa tuntua ok:lta :)