Taustamusiikkia käyttäjälähtöiselle digitalisaatiolle

Seniorinetti

Kommenttilootaan kopsahti vinkki vastikään avatusta Seniorinetistä (”Vahvasti aikuinen!”), joten sitähän piti heti mennä ihmettelemään. Kyseiseen kommenttiin liittyvässä merkinnässä ei silitelty vuosi sitten julkaistua Senioriportaalia, joten odotukset eivät olleet korkealla nytkään.

Virallisestihan Seniorinettiä ei ole vielä avattu, vaan sitä vasta koekäytetään ja testaillaan, kuten web2.0-henkeen kuuluu. Hämärän peittoon jää mm. se, minkä taho(je)n tuotosta kyseinen sivusto on, ja mikä on sen funktio. Tällä hetkellä Seniorinetti näyttäytyy lähinnä helpohkosti käytettävänä uutiskeräimenä, jossa ikäihmisiä kiinnostavat (?) uutiset on ryhmitelty valmiiden otsikoiden alle (hyvinvointi, matkailu, kulttuuri, koti…), jossa voi rekisteröitymisen jälkeen perustaa blogin, kirjoitella foorumille ja chatata Seniorichatissa, tai vaikka pelata Sudokua. Jokaiselle tuntuu löytyvän jotakin, ja vieläpä varsin selkeästi rakennettuna.

Mutta entä sitten? Tarvitaanko Seniorinettiä? Kaipaavatko viisikymppiset ja sitä vanhemmat omaa saavutettavaa ja helppokäyttöistä palvelua, jossa edellä mainittujen asioiden kaltaisia sisältöjä on niputettu yhteen? Miksei kaikkia palveluita voitaisi tehdä alun alkaenkin käytettäviksi ja kaikille sopiviksi?

Nimivalinnalle olisi voinut muuten uhrata vielä toisenkin ajatuksen. Kyseessä ei siis ole Seniorinet. Eikä SeniorNet.

3 Comments

  1. Matti

    >Mutta entä sitten? Tarvitaanko Seniorinettiä? >Kaipaavatko viisikymppiset ja sitä vanhemmat omaa >saavutettavaa ja helppokäyttöistä palvelua, jossa >edellä mainittujen asioiden kaltaisia sisältöjä on >niputettu yhteen? Miksei kaikkia palveluita voitaisi >tehdä alun alkaenkin käytettäviksi ja kaikille sopiviksi?

    Miksi meillä on monnelaisia ja mallisia autoja, eli eikö pari perusmallia riitä?

    Miksi me sählätään vaatteilla, eli eikö muutama vaatemalli riittäisi oikein hyvin?

    Toivottavasti nämä vertailut riittävät :-)

  2. Matti

    >Mutta entä sitten? Tarvitaanko Seniorinettiä? >Kaipaavatko viisikymppiset ja sitä vanhemmat omaa >saavutettavaa ja helppokäyttöistä palvelua, jossa >edellä mainittujen asioiden kaltaisia sisältöjä on >niputettu yhteen? Miksei kaikkia palveluita voitaisi >tehdä alun alkaenkin käytettäviksi ja kaikille sopiviksi?

    Miksi meillä on monenlaisia ja mallisia autoja, eli eikö pari perusmallia riitä?

    Miksi me sählätään vaatteilla, eli eikö muutama vaatemalli riittäisi oikein hyvin?

    Toivottavasti nämä vertailut riittävät :-)

  3. Matti

    Vain muutos on pysyvää, eli nyt seniorinetti on kokenut melkoisen uudistuksen.

    http://www.seniorinetti.fi

© 2024 Matkalla

Theme by Anders NorenUp ↑