Taustamusiikkia käyttäjälähtöiselle digitalisaatiolle

iPhone antaa siivet

Näinä päivinä on ollut liki mahdotonta välttyä iPhone-aiheisilta uutisilta, ellei nyt ole sattumalta vetäytynyt viettämään kesälomaa jonnekin erämaamökkiin sähköisten viestimien ulottumattomiin – Jobs tuskin sentään vielä savumerkeillä viestii. Pörinää on riittänyt niin perinteisissä kuin moderneissakin viestimissä, ja tänään joukkoon mahtui jo lievää vahingoniloakin, kun iPhonen käyttöönoton kerrotaan takkuilleen. Ilmiön koko kontekstissa uutinen on kuitenkin hyttysen kokoluokkaa.

Bokardossa sen sijaan on mainio kirjoitus siitä, mitä kaikki uutisointi saa aikaan tavallisen kuluttajan näkövinkkelistä. Apple’s iPhone and Social Proof ottaa puheeksi sosiaaliset todisteet, sen sosiaalisen vaikutuksen, jolle empivä ihminen joutuu alttiiksi nähdessään esimerkiksi iPhonen tapauksessa tuhansien jonottavan puhelinta itselleen – ja kuinka fiksusti Apple tätä vaikutusta hyödyntää. Siinähän täytyy siis olla jotain jonottamisen arvoista, mattimeikäläinen päättelee, minunkin varmaan pitäisi sellainen hankkia. Kun kerran kaikki muutkin, miksen sitten minä?

”This isn’t a new phenomenon…it’s as old as they get. But what is surprising about the iPhone launch is how Apple is using it to its advantage. Apple knew they had tons of iPhones in stock. They knew that you didn’t have to wait in line for days to get one. But they also knew the power of how that waiting in line would affect those who weren’t, and so they were there to record the whole thing. Now, that excitement is part of their site design…right in the gallery. […] Apple has done an amazing job of leveraging social proof, both in the build up to the launch as well as in the recording and sharing of it. It may not be part of the design of the product itself, but it sure is part of the iPhone experience.”

Ei siis riitä, että suunnitellaan tuote, joka näyttää hienolta ja toimiikin vielä hyvin. On panostettava siihen kokonaisvaltaiseen kokemukseen, joka tuotteeseen ja kaikkeen sitä ympäröivään liittyy. Jared Spool kertoo:

”People are reporting how the experience makes them an instant celebrity. Lane Becker twittered earlier today about a flight attendant escort to the cockpit, just to show off his phone.”

Ja Bruce Tognazzini:

”I have been so excited by the technology of the iPhone that I want to buy one even though, for me, it doesn’t make a lot of sense. I’m not talking about the typing problem. Even at my advanced age, I suspect I can deal with that with sufficient practice. […] Traditional cell phones are dull, limited, and at end-of-life. iPhone is glorious, and it is only the beginning.”

Niin, tämä on vasta alkua.

2 Comments

  1. Ville Säävuori

    Tognazzini mainitsee (poikkeuksellisen positiivissävyisessä) jutussaan ongelman kosketusnäytön fyysisen palautteen puuttumisesta, ja siihen yhtenä mahdollisena ratkaisuna Immerson yhtion kehittämän teknologian.

    Mielenkiintoisesti kyseinen yhtiö julkaisi tänään lehdistötiedotteen, jonka mukaan Nokia on lisensoinut ko. teknologian ”laajaan käyttöön”.

    http://immr.client.shareholder.com/ReleaseDetail.cfm?ReleaseID=252021

  2. Lauri

    Tuollainen massaliikehdintä toimii myös toiseen suuntaan. Ainakin joillain.

© 2024 Matkalla

Theme by Anders NorenUp ↑