Sunnuntain Hesari tarjosi taas mukavaa luettavaa virtuaalimaailman asioista kiinnostuneelle, ja tällä kertaa jutuista pääsevät nauttimaan ilmaiseksi myös muut kuin paperilehden lukijat. (Minkä, jos minulta kysytään, pitäisi olla yleinen käytäntö tämänkaltaisissa artikkeleissa.)
Ensinnäkin Internetin kirjeenvaihtaja valottaa kansalle ubiikki-termin merkitystä U-käännös-jutussaan:
”Ubiteknologian uskotaan mullistavan yhteiskunnan ja talouselämän rakenteita, kun lähes kaikenlainen mediasisältö luodaan, jaellaan ja kulutetaan digitaalisessa muodossa kannettavissa laitteissa. Mistä ubi-intoilussa on sitten kysymys?”
Ei ole kuin puolitoista vuotta siitä, kun käytin ubiikki-sanaa ensimmäisen kerran tässä blogissa. Pari päivää sitten käytin sanaa sujuvasti keskustelussa, enkä olisi edes hoksannut kiinnittää siihen sen kummemmin huomiota, ellei juttukumppani olisi sitä tehnyt. Hyvä muistutus siitä, että käyttäjille kannattaa puhua käyttäjien kielellä muuallakin kuin digitaalisessa ihmemaailmassa, jos haluaa tulla ymmärretyksi.
Toinen niin ikään hiljattain keskustelua herättänyt aihe on LinkedIn-verkostoitumispalvelu, jolle Hesari uhraa kokonaisen sivun Talous-liitteestään. ”Onko tarkoituksenasi kerätä mahdollisimman monta kontaktia, vai miksi käytät palvelua?”, minulta udeltiin, ja samansuuntaisia kysymyksiä kysytään myös Hesarin jutussa, jossa ounastellaan, että LinkedInistä ”tulee lähivuosien pörssitähti tai YouTuben kaltainen kallis ostos jollekin internet-jätille”. GoogleIn?
Taisin liittyä aikanaan LinkedInin jäseneksi miltei heti palvelun avaamisen jälkeen vuonna 2003, enkä ole osannut suhtautua siihen sellaisella vakavuudella, kuin mitä se taitaisi edellyttää – mutta sama koskee kyllä monia muitakin sosiaalisia medioita; esimerkiksi MySpacesta en ymmärrä tuon taivaallista. Monet juttuun haastatellut suhtautuvat samalla tavalla: nähdään, että palvelusta kyllä voisi olla hyötyä vaikka työnhaussa, vaikka itselle ei vielä olekaan ollut. Ihan pelkkään tuttujen uran seuraamiseen en palvelua käytä, enkä mahdollisimman monen kontaktin haalimiseen. Luulenkin, että LinkedInistä on eniten hyötyä pitämään mielessä ne kontaktit, joita tosi- tai virtuaalielämässä on tullut solmittua, vaikkei niitä kaikkia sieltä löydäkään.
Niin, ja muistettiinhan Hesarissa vielä mainita Naama-vaalikonekin. Vaikka oman ehdokkaan löytäminen onkin tänä vuonna ollut poikkeuksellisen työlästä, niin en kuitenkaan taida edes harkita tämän koneen tuottamaa tulosta – olkoonkin, että meitä yhdistää ”sama puolihymy, vilpitön katse, jämerä leuka ja miehekäs kampaus”, kuten rakas ystäväni minulle huomautti. Just just.
Kaltaiselleni yksityiselle yrittäjälle ja alihankkijalle LinkedIn on kyllä mainio keksintö. NDA:t kieltävät käytännössä kertomasta kenellekään mistään tekemistäni projekteista, joten asiakkaiden suositukset LinkedInissä ovat tarpeellista mainosta. Olen sitä kautta saanut parissa vuodessa neljä tai viisi yhteydenottoa, mikä on mielestäni aika hyvin.
Toinen LinkedInissä harvoin käyttämäni, mutta mainio fiizöri on mahdollisuus ottaa diskreetisti yhteyttä kehen tahansa omaan verkostoon kuuluvaan henkilöön. Vaikka mulla on kontakteja satakunta, taustalla olevan Six degrees -ajatuksen takia verkostoni koko on satoja tuhansia. Viestit toistaiseksi tuntemattomille suuruuksille välittyvät kavereiden kautta, jolloin on tärkeää, että todella tuntee kontakteiksi lisäämänsä henkilöt.
LinkedInin ajatus perustuu kontaktien väliseen luottamukseen ja tässä onkin mun mielestä LinkedInin erikoisuus, se teoriassa toimii huonommin niille, jotka hamstraavat kontakteja. Yksinkertaistaen: jos lisäät kontaktiksi ketä tahansa ja nämä kontaktit pyytävät sinua välittämään vaikka spämmiksi luokiteltavia urpoja viestejä (joita et välittäessäsi näe), saat maineen ”spämmin välittäjänä”.
Tuollaisia lateleva ystävä on joko todella hyvä taikka sitten aika pian entinen ystävä? Itse en ole naamoja uskaltanut vielä kokeilla, kun kummitytön kuvalla sai tulokseksi jonkin hirvityksen. Ja väärillä ajatuksilla…
JP, kyseessä on todella hyvä ystävä, jollaisten suusta totuus yleensä kuullaan ja tohditaan ottaa vastaan ilman että ketään sattuu (jämerään) leukaan. :-D
Mietin tuota Linkedl tekstiä silmäillessäni, onko tässä se sukupolvien välinen kuilu nyt. Tähän asti en ole sitä IT-maailmasta löytänyt. Olen itse sellainen, josta kollega väittää, että puolet maailman ihmisistä on ollut työkavereitani, puolet oppilaitani ja loput tunnen muuten vaan (=vanha), mutta tunne hyvin suurta vastenmielisyyttä tuotteistaa kontaktejani ja hyödyntää tuttujani
Irmeli, minullakin oli pitkään vastaavanlainen vastenmielisyys ”tuotteistamista” kohtaan, mutta jossain vaiheessa LinkedInin käyttö alkoi tuntua vähän samalta kuin käyntikorttien vaihtaminen. Mutta mitä sukupolvien väliseen kuiluun tulee, niin lieneekö sittenkään kyse siitä: samaa vastahakoisuutta olen tavannut ihan iästä riippumatta. Toisekseen on ihan omista käyttötavoista kiinni saako tämänkaltainen verkostoituminen hyödyntämisen luonteen, vai onko kyse vain yhteydenpidosta ja etenkin solmittujen kontaktien säilyttämisestä.
Olisiko siinä myös jotain suomalaista? Johon ympätään amerikklaisuutta? Tosi, kun aikanaan katseskelin tuota ohjelmistoa, minulle tuli vahvasti mieleen Donna Leonin venetsialaisdekkarit. Näin silmissäni dottor Brunettin laittavan ylös palvelus-vastapalveluskirjanpitoa kontaktiensa kanssa. :D.
Suomalaisuus, tai kulttuurierot ylipäätään, saattavat muuten hyvinkin olla suhtautumiserojen takana – eihän meillä Suomessa onneksi sentään vielä ihan joka tapaamisen yhteydessä ensimmäisenä tiedustella mitä vastapuoli tekee työkseen, niin kuin amerikkalaisessa kulttuurissa on usein tapana.
Tosin verkostoituminenkin on sellainen juttu, johon ikään kuin ”kasvaa” – muistan, kuinka aikanaan vastavalmistuneena etsin töitä, ja kaikkialla kehotettiin ”verkostoitumaan” ja käyttämään verkostoja hyväkseen… Ajatuskin tuntui erittäin vastenmieliseltä ja oudolta, enkä voi väittää, että se kovin luontevaa olisi nytkään. Mutta on siihen sentään oppinut suhtautumaan, vaikkeivät verkostoitumistapahtumat ja cocktail-kekkerit houkuttele vieläkään. Verkossa sekin on helpompaa, sentään. :-)
Uskon, että LinkedInin idea on nimenomaan ollut välttää tuota ”tuotteistamista” ja kontaktien hyväksikäyttämisen fiilistä ja enemmänkin mallintaa tai tallentaa palveluun tosimaailmassa olemassaolevia verkostoja.
Kuinka moni palvelun säännöt tai ohjeet sitten lukee, se lienee eri asia…