Taustamusiikkia käyttäjälähtöiselle digitalisaatiolle

Uudestaan

restart

Oli taas sen aika.

Olen kerta kerralta vakuuttuneempi siitä, että flashin yhteydessä käytetyn Loading-viestin ohella tämä Windowsin ikkuna on eniten vihaamani näky tietokoneen kanssa työskennellessä. Jopa se kuuluisa sininen kuolema on tervetulleempi kuin uudelleenkäynnistys, jonka jälkeen kaiken saa aloittaa taas alusta. Yksi kerrallaan, hitaasti, kuulostellen, että vieläköhän kaikki toimii…

installing

Tätä kirjoittaessa päivityksiä on koneella tehty puolentoista tunnin ajan, ja se iloinen viesti, joka väittää, että voisin jatkaa työskentelyä normaalisti latauksesta huolimatta on täyttä hevonkukkua. Kuinka siinä työskentelet ”normaalisti”, kun kone on tahmea kuin tervaan juuttunut täi?

Taidan mennä kahville. Tarjoatko, Bill?

Myöhemmin: Kaksi ja puoli tuntia, neljä uudelleenkäynnistystä. Kenelle saa lähettää laskun?

18 Comments

  1. .kirsi ja ibook

    Suosittelemme mac-yhteensopivaa elämää :)

  2. Marjut

    Niinhän te kaikki. Mutta aina ei voi valita.

  3. kaura

    Heh, tuttua. On myös huippukliffaa, kun tuon työntekoa häiritsemättömän päivityksen aikana fokus siirtyy koko ajan ties minne – ainakaan se ei ole siellä minne sen jätin. Minähän katselen usein ikkunasta ulos (en siis Windows-ikkunaan) naputellessani, joten saattaa tulla jonkinmoinenkin pörinä tekstiä ties minne, kun on salaa siirretty aktiivisuus ties mihin dialogiin. Puhumattakaan siitä, mitä näppäinkomentoja muka antaa jonnekin, kun tarkoitus on paukuttaa tekstiä. Prkl.

  4. Sami O

    Vaihda mäkkiin.

    Minulla on idea: Jokainen uudelleenäynnistys on blogipostauksen arvoinen. Eli kokoa kaikki ne viestisi jossa sätit Windowsia, esitä ne työnantajallesi/itsellesi ja käytä niitä argumentointina mäkin hankkimisen puolesta. Maailman helpoin business case. Ei ole kenenkään etu, vähiten työnantajan, että työntekijät, tekevät muuta kuin työtä. Ellei siis tietokoneen päivittymisen seuraaminen kuulu toimenkuvaan.

    Toisaalta, eniten minua raivostuttaa näissä ”onpas windows surkea” vuodatuksissa tietenkin se, että aina löytyy (meitä) mäkkifanipoikia ja -tyttöjä, joilla ei ole mitään parempaa tekemistä kuin ylistää joka välissä mäkkiä ja vahingoniloisesti kuittailla asioiden surkealle tilalle. Tekisivät hekin sillä ajalla jotain hyödyllistä.

    Mutta lupaan nyt, etten tämän jälkeen enää koskaan palaa tähän asiaan. Ihmisten käännyttäminen lähteköön ihmisistä ja heidän halustaan itsestään.

    Vaihda mäkkiin. Jo tänään. :-)

  5. Marjut

    Taidan kaivaa naftaliinista vanhan Olivettini.

    (Ensimmäisen mäkkikommentin ilmestymiseen meni kaksi ja puoli minuuttia postauksesta. Nopeita olette. Vai olenko minä maalitaulu?)

  6. Sami O

    Marjut, mäkkikäyttäjät ovat blogeissa vain yliedustettuina. Mutta minä paljastan nyt suuren salaisuuden. Matkalla-blogi on mäkkiälykköjen joukossa hyvin, hyvin arvostettu blogi, eikä vähiten siitä syystä, että täältä saa aina faktoja ja tosielämän tuntemuksia windowsmaailman hitaasti nylkyttävästä nykytilasta. Nyt olen hiljaa.

  7. Marjut

    :-D

  8. Timo L.

    3 vuoden kokemuksella voin sanoa, että pitää sitä Macciakin käynnistellä joskus uudestaan. Lähinnä silloin kun asennetaan päivityksiä, jotka sorkkivat käyttöjärjestelmän ydintä.

    Linuxia en ole niin paljoa käyttänyt, mutta kyllä sielläkin päivityksiä saa asennella megatolkulla.

  9. Marjut

    Ei tuo mitään, mutta päivitin just puhelimeni: 65 megaa päivityksiä tuntuu aika hurjalta lastilta pieneen käikäleeseen.

  10. PA

    Mäcilläkin päivityksen ajoittain käskevät käynnistää koneen, mutta ne hakevat sentään kerralla uusimman version eivätkä pakota päivittämään useampaa kertaa putkeen.

  11. PA

    Huoh, päivitykse_t_ piti olla ja _käynnistämään_ useampaa kertaa putkeen.

    (Näin siinä käy, kun kirjoittaa kommenttia ensin Safarissa, joka jumahtaa coCommentsin painamisen myötä. Pakkolopettaa Safarin ja siirtyi kiukkuisena toisen selaimen puolelle kirjoittamaan saman uudestaan. Eli, Marjut, en ole taaskaan humalassa.)

  12. Marjut

    Niinhän sie sanot!

  13. eepp

    Näin parin kuukauden mac-kokemuksella ei ole täyttä herkkua tämäkään. Kuten Timo ja PA myönsivät, päivityksiä voi tulla macillekin, ja niiden takia olen pari kertaa käynnistänyt tänä aikana koneen uusiksi. Eli ero ei ole suurensuuri toistaiseksi, pääsin WinPC:lläkin ”jopa” kolmen viikon uptime-aikoihin parhaimmillaan (toki nykyään päivityksiä taitaa olla enemmän kuin silloin, kun mulla oli vielä tapana pitää Windowsia päällä ”yötäpäivää”). (Piste silti macille, päivitykset vähemmän häiritseviä, vaikka uudelleenkäynnistys on aina uudelleenkäynnistys.)

    Ja noita ohjelmien pakkolopettamisiakin on tullut vastaan muutaman kerran. Erityisesti Applen oma iPhoto ”kunnostautuu” siinä, kun olen sitkeästi yrittänyt opetella sitä käyttämään. Näin siksi kun olin kuullut että ”macin mukana tulee käyttökelpoiset ohjelmat kaikkiin perustarpeisiin, ja oih miten nättejä ovat”. Kyllä siinä ns. nätteys unohtuu kun kiroilee kolme kertaa peräkkäin jumiin menevää ohjelmaa.

    Puhe nopeasta oppimisesta ja tottumisesta. Toisaalta totta, mutta ihan vähällä ei pääse. Tunti(päivä)tolkulla olen selannut foorumeita ja mac-ohjeita jotta oppisin ymmärtämään tämän koneen sielunelämää. Enkä allekirjoittaisi että kaikki jutut mitkä toimii eri tavalla kuin vastaava windowsissa, olisi äärimmäisen käteviä ja nokkelasti toteutettuja.

    Sopeutumista tietenkin vaikeuttaa syvä juurtuminen windows-koneiden käyttötapaan ja toimintamalleihin.

    Välitilinpäätös: Vielä vaatii totuttelua, enkä mene sanomaan että macin hankinta harmittaisi. Sori pitkä kommentti. (Ja oho, kiljuvia abeja kuorma-autoissa.)

  14. Marjut

    eepp: Kommentin pituus ei haittaa mitään, kyllä meillä kommentoida saa! Etenkin kun sisältö on noin fiksua. :-)

  15. ramin

    Tai sitten vaihda Linuxiin :-) Siitä saa säätää juuri sellaisen kuin haluaa.

    Eikä niissä päivitysten suurten määrässä ole mitään haittaa niin kauan kuin ne eivät vaadi koko käyttöjärjestelmän uudelleenkäynnistystä.

    Ja onneksi kunnollisissa käyttöjärjestelmissä päivitykset eivät ole koneen terveen toiminnan kannalta elinehto, toisin kuin Windows-maailmassa.

  16. Ilari

    ”Siitä saa säätää juuri sellaisen kuin haluaa.” Tarkoitit kai että siitä PITÄÄ säätää juuri sellainen kuin haluaa. :)

    Noin realistisesti ottaen nykylinuxeja (Ubuntu) onneksi pitää säätää vain silloin jos käyttää jotain erikoisempaa softaa. Tai yrittää katsoa videota. Tai jos haluaa saada tulostimen toimimaan. Tai tekee loppujen lopuksi yhtään mitään muuta kuin selaa verkkoa ja kirjoittaa OpenOfficella.

    Windows, kuten linux, toimii varsin hyvin päivittämättäkin, kunhan ei mene nettiin. Yhtä lailla olen linux-puolen ihmisten kuullut pitävän tietoturvapäivityksiä tärkeänä. (Joo, toki se pävittämätön windows vuotaa kuin seula, kun linux vain tiputtelee hiljakseen, mutta silti…)

    Mutta sen fokuksen hyppiminen windowsin päivittämisen aikana – se on kyllä tosiaan naurettavinta ikinä! :)

  17. Jaakko

    Niin saahan Windowsissakin toki päättää milloin ne päivitykset asentaa. Eli voi valita, että XP ne lataa valmiiksi, mutta asennuksen voli tehdä vaikka silloin kun koneen on muutenkin sammuttamassa. Toki se sammutus kestää silloin kauemmin riippuen päivityksistä, mutta muuten se ei työskentelyä haittaa.

    Ja kyllä, onhan se ärsyttävää käynnistellä konetta uudelleen jonkun päivityksen tai asennuksen takia. Linuxin puolella tuota uudelleenkäynnistysongelmaa ei ole. Päivityksiä toki sielläkin tulee aika paljon, mutta kyllä ne siellä taustalla asentuvat.

  18. Juha

    Ajattele positiivisesti; työntekoa häiritsemätön käynnistys voisi myös automaattisesti käynnistää koneen uudestaan 3 minuutin kuluttua päivityksen päättymisestä. Siinähän melkein ehtisi tallentamaan.

    Siitä sermin toiselta puolelta voi varmistaa, että ei macillakaan niin autuasta ole…

© 2024 Matkalla

Theme by Anders NorenUp ↑