Maailmalla tutkitaan internetin ihmeitä, siitä tuloksena kaksi tuoretta tutkimusta tuloksineen:
Pew Internet Projectissa on tutkittu tageja ja taggaamista (joku voisi keksiä ilmiölle suomenkielisen vastineen pikapikaa, kun ”avainsana” ei enää kelpaa). Tuloksista käy ilmi, että 28 prosenttia netin käyttäjistä on liittänyt tageja tai kategorioita verkossa esimerkiksi kuviin, uutisiin tai blogimerkintöihin. Normipäivänä 7 prosenttia käyttäjistä taggaa tai kategorisoi sisältöä verkossa. Lue koko raportti (pdf).
Luku saattaa tuntua pieneltä, mutta käytännössä käynnissä on vihdoinkin se, mitä omalla alallanikin jatkuvasti monin eri menetelmin tutkitaan ja peräänkuulutetaan: kuinka käyttäjät luokittelevat ja ryhmittelevät sisältöä järkeviksi kokonaisuuksiksi, joiden käsittely on helppoa ja tehokasta, silloin kun saavat siihen mahdollisuuden. Näin hiljattain sivuston, jossa tagit muodostivat sivujen ainoan navigointirakenteen, ja jäin miettimään, onko tämä se tulevaisuus, johon olemme menossa. Käytettävyyden suhteen voi tosin olla, ettei malli ole aivan aukoton.
Toinen tutkimus koskee Web 2.0:aa ja sen käyttöä, ja sen päähuomiona on, että yritysten olisi pikapikaa kiirehdittävä mukaan kehitykseen, joka mahdollistaa käyttäjien osallistumisen. Web 2.0-sivustoja kun käyttävät kaikki, eivät vain ne teknologisesti orientoituneet nuoret miehet. Ainakin minulle tuli uutisena, että esimerkiksi Amazonin käyttäjistä 25 prosenttia on yli viisikymppisiä, eikä trendi taida olla ainakaan nuorenemaan päin. Haistan alati suurenevaa kysyntää saavutettavuusosaajille, sillä vaikka käyttäjien taidot kasvavatkin, niin fysiikka rapistuu, eikä siihen auta mikään.
My five cents:
Tagin suomennosta olen hieman pohtinut, ja semanttisesti paras olemassaoleva sana on mielestäni leima. Leima lätkäistään analyysin perusteella jonkun asian päälle (muuttamatta tai siirtämättä sitä) kuvaamaan sisältöä tai antamaan sille hyväksyntä.
Saman asian voi kukin arvioija halutessaan leimata eri leimalla, mutta hyödyllisimpiä ovat leimat, joiden mahdollisesti yksityiskohtainenkin merkitys aukeaa nopeasti leiman tuntevalle lukijalle.
Ainoa huono piirre on leima-sanan hieman negatiivinen merkitys leimaantuminen-termissä.
Tägi ei ole merkki (HTML-tägit), ja lappukin (engl. tag=small label) on sanana semanttisesti kovin köyhä.
Teknologisesti orientoituneet nuoret miehet ovat sitä paitsi lähes poikkeuksetta lähes varattomia ja tuhlaavat vähäiset rahansa yleensä päihteisiin ja naisiin. Aika monilla yli 50v-naisilla/miehillä on aikaa, rahaa ja huolia siitä mihin näitä kahta käyttäisi. Täältäkin siis yksi ääni saavutettavuus-osaamiselle.
Minäkin olen tuota tagia miettinyt ja minusta se suomentuu tällä hetkellä parhaiten ehkä kategoriaksi. Tuntuu luonnolliselta puhua sisällön kategorisoimisesta (vai kategorioimisesta..?).
Voihan se toki olla, että tuo tagi tai ”tägi” vakiintuu tuollaisenaankin käyttöön.
Tuohon vanhempien käyttäjäryhmien huomioimiseen liittyy mielestäni myös tuo tarve suomentaa keskeiset käsitteet. Nuoret eivät suomennoksia kaipaa vaan puhuvat englanninkielisillä käsitteillä, mutta juuri tuo vähän ikääntyneempi jengi arvostaa suomennettuja käsitteitä. Helpottaa oppimista kun on sellainen käsite jonka voi liittää johonkin jo olemassaolevaan tietomalliin. Esimerkiksi tuo leima on minusta aika hyvä, koska siinä tulee hyvin esille se, että samalla objektilla voi olla useita erilaisia leimoja. Kansiot ja kategoriat antavat sellaisen ”virallisemman” fiiliksen ja niitä jäädään pohtimaan tarkemmin, mutta tuo leima voisi olla joustavampi käsite.