Tänä aamuna naapurit saattoivat nähdä ikkunoistaan oudosti ympäri olohuonetta koikkelehtivan virkanaisen, joka tosiasiassa rokkasi joululaulujen tahdissa vuosien velvoittamalla perinteellä. Neljäntenä adventtina onnistuin vihdoin löytämään edellisenä jouluna huolella pakkaamani Joulun toivekonsertti -kasetin vuodelta 1975, jota ilman ei tule oikeaa joulua. Nauha vouvaa jo, mutta sitkeästi työnnän sen kasettisoittimeen joka vuosi.
Olen viime aikoina ajatellut, että ehkä me kaikki jotenkin ehdollistumme juuri niihin joululauluihin, joita lapsena on eniten kuunneltu ja jouduttu kuuntelemaan – ehkä siksi vanhempiini uppoaa edelleen Tapani Kansan esittämä Sylvian joululaulu ja nuorempaan väestöön All I Want For Christmas Ms. Careyn versiona. Ja vaikka aikuisena hoksaakin vaikkapa Phil Spectorin joululevyn hienouden, tulee lapsuuden joululauluperinnettä tulee kuitenkin kantaneeksi aina mukanaan niin, että sielussa sykähtää, kun Markku Aro vetäisee Tonttuparaatin.
Ilman näitä ei joulu tunnu joululta.
Meillä on kotonakotona tuo sama kasetti! Heti paukahti lapsuuden joulut mieleen… :)
No vau! Odottelinkin jo, että koska toinen uhri ilmoittautuu… :-)